Bologna päätyi kesälomamme roadtripin alku- ja päätepisteeksi puolivahingossa. Valintaa puolsi se, että kyseessä oli Firenzeä lähin kaupunki, jonne oli tarjolla suora lentoyhteys Helsingistä. Itse kohteesta en tiennyt ennakolta juuri mitään. Kaupunki paljastui kuitenkin yllättävän mielenkiintoiseksi….
Kaikki tekstit kategoriasta Italia
Italia roadtrip 2022
Tarkoituksenamme oli kesälomamme ensimmäisellä pätkällä autoilla Jenkkilän itärannikolla, mutta päädyimmekin roadtripille Italiaan. Ratkaisu oli aika villi, sillä saapasmaa ei ole koskaan ollut mikään erityinen suosikkimme. Lisäksi olimme jo ehtineet käväistä Roomassa keväällä. Lopulta kuitenkin USA:n…
Kevättä vastaanottamassa Roomassa
Olemme usein maaliskuussa ottaneet pienen varaslähdön kevääseen jossain Euroopan kaupunkikohteessa. Korona aiheutti tähän jatkumoon ikävän tauon, mutta nyt vihdoin kevätreissu teki paluun. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Rooma, jossa meillä oli kivasti majapaikka ystävän luona odottamassa….
Rooman nähtävyyksiä – Chiesa del Gesù
Roomassa jos missä upeita kirkkoja riittää. Edellisellä vierailullamme kaupungissa piipahdimme monissa kirkoissa ihan vain siksi, että ne sattuivat sijaitsemaan sopivasti reitin varrella. Monen nimi jäi epäselväksi. Chiesa del Gesùun emme kuitenkaan pistäytyneet vahingossa. Tämä jesuiittajärjestön…
Toscanassa: San Gimignano
Toscanassa Italiassa sijaitseva San Gimignano on yksi alueen hienoimmista ja tunnetuimmista keskiaikaisista kukkulakaupungeista. Tämän vajaan 8000 asukkaan kaupungin muurien ympäröimä historiallinen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohde. Kaikille kukkulakaupungeille tuttuun tapaan myös San Gimignanosta avautuu upeat maisemat…
Maailmanperintöjoulukalenteri 2018: 19. luukku
Joulukalenterin yhdeksännestätoista luukusta löytyy hyvin epäonninen kaupunki. Paikan turmioksi koitui sijainti lähellä aktiivista tulivuorta. Kaupunki hautautui vuosisadoiksi tuhkan alle ja unholaan. Häkellyttävän hyvin säilyneitä jäänteitä on kaivettu esille 1700-luvulta lähtien. Kyseessä ovat Pompeijin kaupungin rauniot…
Maailmanperintöjoulukalenteri 2018: 13. luukku
Joulukalenterin kolmannestatoista luukusta löytyy Välimerellisten maisemien tyylipuhdas edustaja. Näin ainakin tästä alueesta toteaa Unesco perusteluissaan vuonna 1997 alueen maailmanperintöuetteloon lisäämisen yhteydessä. Tämä alue on Amalfin rannikko Napolin eteläpuolella Italiassa. Ja onhan alue toki kaunis. Kallioiset…
Maailmanperintöjoulukalenteri 2018: 4. luukku
On aika avata joulukalenterin neljäs luukku. Sieltä kurkistaa keskiaikainen kukkulakaupunki, jonka historiallinen keskusta on kuulunut Unescon maailmanperintölistalle vuodesta 1990. Tämä nimenomainen kukkulakaupunki erottuu muista Välimeren maiden kukkulakaupungeista kohti taivasta kurottavien torniensa vuoksi. Tämä kaupunki on…
Procidan nähtävyyksiä – Corricellan satama
Viime vuosina kovasti eri matkailumedioissa esillä ollutta Procidan saarta eteläisessä Italiassa markkinoidaan turisteille yleensä Corricellan sataman värikkäillä taloilla. Tämä 1600-luvulla perustettu kalastajakylä saaren pohjoisosassa onkin melkoinen silmäkarkki.
Rooman nähtävyyksiä – Vatikaanin museo
Roomassa sijaitseva piskuinen Vatikaanivaltio sisältää yhden maailman suurimmista taidekokoelmista. Kokoelma on esillä Vatikaanin museossa, joka on perustettu jo 1500-luvulla. Museossa on paljon upeita veistoksia sekä etenkin renessanssikauden maalauksia. Museon uskonnollisen taiteen kokoelma on erityisen merkittävä.