Vuosi sitten tuskastelin edellisen matkavuoden koosteen kirjoittamisen kanssa. Tuntui turhalta kirjoittaa matkavuodesta, kun emme juuri edes matkailleet missään. Tälläkin kertaa olo on tuskainen, vaikka viime vuonna pääsimme jälleen reissun makuun. Ehkä olo on tuskainen juuri siksi, sillä lupaavasta alusta huolimatta matkavuosi kuitenkin lässähti kasaan kuin pannukakku. Kun muillakin elämän alueilla vuosi 2022 oli ehkä kurjin ikinä, en voi olla kuin tyytyväinen sen jäätyä jo taakse. Näistä masentavista alkusanoista huolimatta katsotaan nyt kuitenkin, mitä vuosi tarjosi matkailun saralla.

Rooma

Matkavuosi käynnistyi maaliskuun lopulla, jolloin piipahdimme ystävän luona Roomassa. Tämä vierailu oli ollut työn alla jo liki koko korona-ajan, mutta aikataulujen yhteensovittaminen ei vain onnistunut tätä aiemmin. Tuntui todella erikoiselta istahtaa lentokoneeseen reilun parin vuoden tauon jälkeen. Reissurutiinit olivat ihan kadoksissa, mutta varsin pian saimme taas jutun juonesta kiinni. Tutustuimme jo parilta aiemmalta viisiitiltä tutussa kaupungissa moniin aivan uusiin kulmiin paikallisoppaamme avustuksella. Lisäksi pyörimme vähän myös aiemmilta reissuilta tutuilla turistinurkilla ihan omatoimisesti. Erityisellä lämmöllä muistelen mainioita ravintoloita, joihin emme olisi ikinä löytäneet ilman paikallisopastamme.

Lisää aiheesta: Kevättä vastaanottamassa Roomassa

Pariisi

Seuraava reissu olikin vuorossa sitten jo heti huhtikuussa, jolloin teimme ensivisiitin keväiseen Pariisiin. Kaupunki oli toki tuttu jo monelta aiemmalta reissulta, mutta kevät oli meille ihan uusi vuodenaika Pariisin matkalle. Totesimme välittömästi ajankohdan todella mainioksi, sillä kaupungin muutoinkin huikeat puistot olivat oikein erikoisen huikeita keväisessä kukkaloistossaan. Aurinkoinen sää ja parinkymmenen asteen lämpötilakaan eivät nekään varsinaisesti haitanneet.

Lisää aiheesta: Pääsiäinen 2022 Pariisissa

Emilia-Romagna ja Toscana

Kesällä suuntasimme jälleen Italiaan. Tällä kertaa kohteena oli Emilia-Romagnan helmi Bologna, josta starttasimme kahden ja puolen viikon automatkalle. Reitti vei lopulta myös Toscanan puolelle ja tarjosi niin kauniita kukkulakaupunkeja, meren kimmellystä, upeita mosaiikkeja kuin huippuluokan viinejäkin. Sääkin suosi, sillä kohdalle osui tasan yksi sadekuuro ja pilviäkään ei taivaalla näkynyt juuri muuta kuin kahtena päivänä.

Lisää aiheesta: Italia roadtrip 2022

Tampere

Teimme kesällä pikavisiitin myös Tampereelle, jossa vietimme yhden yön. Kiertelimme keskustaa vain yhden illan ja aamupäivän verran. Ehdimme kuitenkin vierailla Muumimuseossa sekä tietysti munkkikahvilla Pyynikin näköalatornin mainiossa Munkkikahvilassa. Uuden ratikankin näimme, joskaan sen kyytiä emme vielä kokeilleet.

Porvoo

Kesä ei tietysti olisi mitään ilman piipahdusta Porvoossa. Teimme jälleen kesän lopulla päiväretken tähän kauniiseen kesäkaupunkiin ja söimme jo perinteiset jäätelöt Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan kioskilla. Tänä vuonna bongasimme myös ensimmäisen kerran samaisen jäätelötehtaan tuotteita lähikaupan jäätelöaltaasta. Montakohan purkillista noita herkkuja tulikaan lopulta syötyä?

Helsinki

Edellisen vuoden tapaan myös vuosi 2022 kului matkailun orastavasta käynnistymisestä huolimatta pääosin kotosalla Helsingissä. Vietin edelleen paljon aikaa luonnossa liikkuen. Kamera kulki jälleen yleensä mukana ja muistikortille ehtikin tarttua paljon niin maisema- kuin luontokuviakin. Nyt pidin ensimmäistä kertaa listaa näkemistäni lintulajeista. Varsinaisena bongarina en edelleenkään itseäni pidä, sillä listalle ei vielä tarttunut kuin vähän reilut 70 lajia. Moni näistäkin olisi jäänyt listalta pois ilman taitavampien apua. Samoilla apajilla kun oli usein liikkeellä myös aiheeseen paremmin perehtyneitä harrastajia, joilta kuulin hyviä vinkkejä. Kohdalle osui myös vähän harvinaisempana kaupunkiluonnon ilmestyksenä villisika.

Alkuvuosi esitteli harvinaisen kauniita lumisia maisemia, joita ei ihan joka vuonna olekaan Helsingissä tarjolla. Tosin pikkuisen vähemmälläkin lumimäärällä tulisimme hienosti toimeen. Niin ikään harvoin Helsingissä nähtäviä revontulia oli mahdollista nähdä useampana iltana. Repolaiset räiskyivät sen verran kirkkaina, ettei edes roima valosaastekaan onnistunut niitä peittämään näkyvistä.

Ihastelimme Helsingin hienoja puistoja, kuten Roihuvuoren Kirsikankukkapuistoa ja Haagan Alppiruusupuistoa. Nämä molemmat olivat jälleen kerran hurmaavia kukkaloiston ollessa parhaimmillaan. Puistojen lisäksi myös kaupungin rantamaisemat tulivat tutuiksi. Viihdyimme niissä mainiosti erityisesti auringonlaskun aikaan.

Syksy tuntui oikein erityisen värikkäältä ja sen myötä pääsin vihdoin kuvaamaan myös nousevaa täysikuuta. Tätä tapausta olinkin jo odottanut reilun vuoden ajan. Jotenkin sää onnistui aina olemaan pilvinen juuri täydenkuun aikaan. Syksyn pimenevät illat tarjosivat myös mainioita tilaisuuksia harjoitella pimeäkuvausta.

Loppuvuoden sattumukset

Vuoden alkupuoli oli matkojen osalta varsin onnistunut, mutta muilta osin elämässä riitti haasteita vähintäänkin omiksi tarpeiksi. Vuoden loppua kohti ongelmat sen kuin kasautuivat ja lopulta kaikki matkasuunnitelmammekin menivät plörinäksi. Toinen visiitti Roomaan oli suunnitelmissa, mutta vaihdoimme sen aikatauluhaasteiden vuoksi toiseen Pariisin reissuun. Tämän jouduimme kuitenkin perumaan terveyshuolien takia. Samasta syystä jouluksi ja vuodenvaihteeksi suunnittelemamme kolmen viikon matka kaukomaille ehti vaihtua ensin lyhyemmäksi Kanarian lomaksi, joka sekin lopulta peruuntui kokonaan vuoden 2022 osalta. Onneksi pääsimme kuitenkin viimein pienelle valoterapiasessiolle vuodenvaihteen jälkeen.

Blogin luetuimmat

Tässä yhteydessä oli kiva vilkaista vähän myös blogin tilastoja vuoden 2022 osalta. Viisi suosituinta kirjoitusta vuonna 2022 olivat:

  1. Kolme USA-vinkkiä: autoilu
  2. Ensikokemus Finnairin A350-koneen Economy Comfort -luokasta
  3. Pohjois-Norjan roadtrip 2020, osa 2: Tromssa
  4. Retkikohde Nizzasta: Monaco
  5. Helsingin nähtävyyksiä – Hietaniemen hautausmaa

Nämä kaikki ovatkin kovasti kiikkuneet luetuimpien kirjoitusten listalla miltei aina, kun olen listaa sattunut katsomaan. Näiden viiden jälkeen listalle nousua kärkkymässä oli joku muukin Helsingin nähtävyys sekä loput Nizzan nähtävyydet.

Finnairin Economy Comfort on ollut jo vuosia yksi blogini suosituimmista aiheista, mutta se varmasti menettää lukijoitaan nyt kun aihe alkaa olla jo vanhentunut. Finnairhan uudistaa koneidensa matkustamoa ja tämän myötä Economy Comfort jää historiaan ja sen paikan ottaa pikkuisen parempi Premium Economy. Osassa koneista uusi luokka onkin jo käytössä. Tätä tekisi itsekin mieli päästä kokeilemaan lähitulevaisuudessa samoin kuin uudistettua A350-koneen businessluokkaakin.


Vuosi 2022 sisälsi matkojen osalta paljon kivoja asioita, mutta muutoin vuosi ei kohdellut meitä hyvin. Kun kaikki kokemukset laskee yhteen, en voi sanoa jääväni viime vuotta kaipaamaan. Toivottavasti vuosi 2023 on suosiollisempi niin sinulle kuin minullekin. Loppuun sopii hyvin lainaus Depeche Moden kappaleesta Black Celebration:

Let’s have a black celebration /
To celebrate the fact /
That we’ve seen the back /
Of another black day

(Depeche Mode, san. Martin L. Gore)

2 kommenttia

    1. Aron 17.1.2023 at 22:51

      Auts, jopas on ollut vastoinkäymisiä teilläkin. Toivotaan, että tämä vuosi menee leppoisammissa merkeissä. Kivoja reissuja tosiaan ollut teilläkin.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *