Tämän vuoden kesäloma kului pääosin Vietnamissa, jota kiersimme noin kolmen viikon ajan. Monillehan Vietnam on talvilomakohde, mutta meitä etenkin maan pohjoisosan koleat talvisäät pelottavat. Siksi maa valikoitui kohteeksi juuri kesäaikaan. Kesällä toki erityisesti eteläisessä Vietnamissa…
Blogin synttärit, viisi vuotta täynnä!
Tänään tämä matkablogini täyttää viisi vuotta. Ensimmäinen julkaisu tapahtui 29.7.2014 otsikolla Jostain se on aloitettava. Kyseinen postaus oli jonkinlainen johdanto siihen, miten olin päätynyt perustamaan matkablogin. Synttärin lisäksi toinenkin juhlan aihe osui melkein samaan hetkeen….
Oslon nähtävyyksiä – Kaupungintalo
Oslon punatiilinen kaupungintalo sijaitsee kaupungin keskustassa lähellä Oslonvuonon rantaa. Rakennus on helposti tunnistettava kahden torninsa vuoksi. Vaikka tämä 1950-luvun alussa valmistunut rakennus ei kenties hurmaakaan kauempaa katseltuna, lähempi tutustuminen silti kannattaa. Niin ulko- kuin sisäpuolellakin…
Andalusiassa: Jerezin Alcázar
Andalusiassa on paljon linnoituksia, jotka on rakennettu islaminuskoisten ja kristittyjen taistellessa alueen herruudesta. Yksi tällainen löytyy sherrykaupunki Jerez de la Fronterasta. Jerezin Alcázar on rakennettu 1100-luvulla pohjoisafrikkalaisten almohadien hallitessa eteläistä Espanjaa. Kristittyjen vallattua Jerezin takaisin…
Retkikohde Nizzasta: Mougins
Nizzan lähistöllä Ranskan Rivieralla on valtavasti mielenkiintoisia ja kauniita pieniä kyliä. Tuntemattomammat näistä ovat hyvin hiljaisia, kun taas osassa väkeä pörrää aamusta iltaan tungokseksi asti. Mougins sijaitsee jossain näiden ääripäiden välimaastossa. Kaupungin historiallinen keskusta on…
Key Westin nähtävyyksiä – Eteläisin piste
Key Westin saari Floridan eteläkärjessä on manner-USA:n eteläisin paikka. Yksi saaren suosituimpia vierailukohteita on isolla betonimöhkäleellä merkattu eteläisin piste. Merkin pystytti Key Westin kaupunki vuonna 1983 turisteja houkutellakseen. Houkutin onkin toiminut hyvin, sillä nykyisin tämä…
New Yorkin nähtävyyksiä – The Oculus
World Trade Centerin alueen jälleenrakennusurakka eteläisellä Manhattanilla alkaa olla jo melko lailla loppusuoralla. Edellisellä New Yorkin vierailullamme kävimme tutustumassa alueen viimeisimpiin lisäyksiin. Yhdeksi mielenkiintoisimmista osoittautui alueen matkakeskus Oculus. Futuristisen rakennuksen ensi kertaa nähdessään joutuu hetken…
Phoenixin nähtävyyksiä – Scottsdalen vanhakaupunki
Arizonan pääkaupunki Phoenixin lähiö Scottsdale on oma erillinen kaupunkinsa, kuten USA:ssa usein on tapana. Phoenixista Scottsdalen keskustaan, eli vanhaankaupunkiin, on ajomatkaa parisenkymmentä minuuttia. Hieman villinlännen kaupunkia muistuttava alue on mielenkiintoinen päiväretkikohde. Scottsdalen kaupungin perusti eläkkeelle…
Hongkongin nähtävyyksiä – Peninsulan iltapäivätee
Hongkongissa on vielä paljon brittiläisen siirtomaa-ajan muistoja jäljellä. Kaupungissa on myös tuon ajan peruina useita paikkoja, joissa voi nauttia peribrittiläistä iltapäiväteetä. Kenties upeimmat puitteet tälle rituaalille tarjoaa Hotelli Peninsulan barokkityylinen teesalonki, joka löytyy heti rakennuksen…
Hongkongin nähtävyyksiä – Ngong Ping 360 -köysirata
Hongkongin Lantaun saarella kulkeva köysirata Ngong Ping 360 yhdistää saaren pohjoisrannikolla sijaitsevan Tung Chunin ja ylempänä kukkuloilla sijaitsevan Ngong Pingin kylän. Köysirata on 5700 metriä pitkä. Ngong Ping on tunnettu korkeasta Tian Tan Buddha -patsaastaan…