Hollywoodin Universal Studiot ovat sekä huvipuisto että elokuvastudio. Kuten kunnon elokuvatyyliin kuuluu, on kaikki huijausta. Niin myös paikan nimi, se kun ei sijaitse oikeasti Hollywoodissa, vaan Universal Cityssä. Tarkasti ottaen Universal ei siis sijaitse Los Angelesin kaupungissa laisinkaan. Mutta harvapa Los Angelesissa vieraileva pysyy perillä milloin ollaan Los Angelesissa ja milloin jossain muussa piirikunnan yhteenkasvaneesta 88 kaupungista.

Käyntimme Universalilla jäi kohtalaisen lyhyeksi. Tarkoitus oli käväistä ainoalla vielä Hollywoodissa sijaitsevalla studiolla eli Paramountilla, mutta epäonnekkaiden sattumien vuoksi emme sinne lyhyestä aukiolosta johtuen ehtineet. Kun Hollywoodin hotelliltamme pääsi Universalille metrolla huomattavan kätevästi, vaihtui suunnitelma lennosta ja Universal City kutsui. Metron avulla olimme ruuhkien ja pysäköintihelvetin ulottumattomissa.

Universal Studios on laajentanut huvipuistojaan laajalle. Hollywoodin Universalilla on kuitenkin yksi ässä hihassa enemmän kuin muilla. Tämä on toimiva studio, jonne pääsee tutustumaan. Studiokierros on kuin yksi huvipuiston laitteista. Jonotuksen jälkeen hypätään pyörillä kulkevan junan vaunuun ja matka alkaa. Juna kiertelee studioiden rakennusten ja ulkosalle rakennettunen valtavien lavasteiden keskellä.

Välillä ollaan New Yorkissa, välillä geneerisessä Keski-Eurooppalaisessa kaupungissa. Sitten käydään vanhassa Meksikossa. Paluu Tulevaisuuteen -elokuvien Hill Valleyn kaupungin keskusaukio, Psykosta tuttu Batesin motelli ja Täydellisten naisten lähiö tulevat tutuiksi. Selostus on viimeisen päälle ja vaunun videoruudulla näkyy näytteitä elokuvista ja tv-sarjoista, joissa lavasteet ovat olleet käytössä. Jimmy Fallon heittää välillä ruudulla vitsiä.

Studiokierros oli todella hyvin toteutettu. Oli hienoa nähdä millaisia valtavia kulisseja kuvauksia varten on rakennettu studioalueen laidalle. Kierroksen aikana myös paljastui useita tapoja huijata katsojaa. Perusopetuksena olikin: mikään elokuvissa näkyvä ei ole totta. Kierrokselle mahtui myös pari huvipuistolaitteen tyylistä ylläriä, mutta niitä ei ehkä kannata tässä paljastaa, parempi kokea itse. Nämä ilmeisesti myös vaihtuvat aika ajoin.

Varsinainen Universalin huvipuisto on jaettu erilaisiin alueisiin suosittujen elokuvien ja TV-sarjojen mukaan. Alueiden toteutuksessa on todella nähty vaivaa. Kaikki krääsäkaupoista huvipuiston laitteisiin on toteutettu aiheen mukaan. Esimerkiksi Simpsoneiden alueella on paljon TV-sarjasta tutun näköisiä rakennuksia, kuten Kwik-E-Mart -kauppa.

Myös Itse ilkimys -elokuvilla on oma alueensa. Se on nimetty sarjan ensimmäisessä elokuvassa nähtävän huvipuiston mukaan Super Silly Fun Landiksi. Kävimme kokeilemassa juuri vierailuviikonloppunamme avautuneen Minion Mayhem-laitteen, jossa ensin muuntaudutaan elokuvista tutuiksi juustonaksun näköisiksi kätyreiksi ja sitten läpikäydään tehtävään valmistava koulutusohjelma. Hommasta ei puutu vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. 3D-elokuvana toteutettu laite on varsin viihdyttävä.

Studiokierroksen ja kätyrikoulutuksen lisäksi jätimme huvipuistolaitteet muille ja keskityimme vain kiertelemään aluetta. Disneyn puistojen tapaan Universalilla osataan nyhtää vierailijoilta viimeisetkin pennoset kukkaron pohjalta. Sen verran paljon kaikenlaista krääsää oli myynnissä. Onneksi sentää ruokatarjonta oli Disneyn puistoja paremmalla tasolla. Hollywoodin kehutun hodaripaikka Pink’s:in sivupisteen löysimme ihan vahingossa. Kokeilemamme kaksi erilaista chilidogia olivat erinomaisia.

Etukäteen olisin nimenomaan halunnut käydä Paramountin studiolla tutustumassa elokuvien maailmaan. Universalin huvipuistomeininki ei kauheasti innostanut, sillä ohjelmassa oli joka tapauksessa myöhemmin tutustuminen Disneylandiin Anaheimissa. Onneksi kuitenkin päätimme poiketa Universalille Paramountin vierailun epäonnistuttua aikataulun vuoksi. Vierailu oli varsin hintava, mutta jo pelkkä studiokierros oli joka sentin arvoinen. Voin tätä kyllä suositella kaikille vähänkään elokuvista kiinnostuneille.

Varsinainen huvipuisto jäi vierailumme lyhyestä kestosta johtuen vähän vähemmälle huomiolle. Minion Mayhem ainakin oli erittäin hienosti toteutettu laite ja varmasti muutkin laitteet ovat kokeilemisen arvoisia. Huvipuiston nettisivuilla mainostetaan keväällä 2016 avautuvaa uutta Harry Potter -aluetta. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa laitaa tämä korvan taakse. Ainakin Orlandon vastaavasta on nimittäin kuulunut kovasti hyvää.

Muita kirjoituksia aiheesta Los Angeles:

Muita kirjoituksia aiheesta Kalifornia:
Roadtrip USA 2014, osa 3: Kalifornia
Roadtrip USA 2014, osa 4: San Francisco
Roadtrip USA 2014, osa 5: Los Angeles
Kaliforniassa: Pismo Beach
California State Route 1
Kaliforniassa: Humboldt Redwoods State Park
Kaliforniassa: Yosemiten laakso
Kaliforniassa: Montereyn akvaario
Kaliforniassa: Napan laakso
Kaliforniassa: 17-Mile Drive

Linkkejä:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *