Kahdeksannestatoista luukusta löytyy tarina kesältä 2016 USA:sta. Tarkemmin nyt matkustetaan Texasiin, Shamrockin pikkukaupunkiin Route 66 -tien varrelle. Pysähdyimme kaupunkiin helteisenä heinäkuun päivänä. Lämpötila oli kohonnut tuolloin iltapäivällä jo 40 asteen lukemiin.

Shamrockiin pysähdyksellemme oli oikeastaan kaksi syytä. Ensinnäkin tarvitsimme kahvia. Etenkin vaimoni suorastaan käy kahvilla ja minullekin kofeiini on tärkeä käynnissä pitävä aine. Etenkin roadtripeillä kofeiinitasapainon ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää. Toinen syy pysähdykselle oli kaupungin hieno entisöity huoltoasema Conoco Tower Station.

Nyt on vuorossa seitsemästoista luukku matkatarinoiden joulukalenteristani. Tällä kertaa tarinan myötä matkataan kesään 2018, jolloin kävin ensimmäisen kerran Japanissa. Matka alkoi harvinaisen epäonnisissa tunnelmissa.

Junasta Helsinki-Vantaalla hypätessäni matkalaukustani kuului epäilyttävä rusahdus. Äänen lähde paljastui pian, laukun vetokahva oli hajonnut. Kätevästi mukana kulkevasta nelipyöräisestä laukusta tuli hetkessä hankalasti kuljetettava. Laukku oli sen verran pieni, että sen kuljettaminen nostamiseen tarkoitetusta kahvasta selkä suorana oli mahdotonta.

Kuudestoista luukku vie Espanjaan. Vietimme kahtena peräkkäisenä vuonna joulukuun alussa viikon tai pari Andalusiassa. Näistä jälkimmäisellä kerralla aloitimme kierroksemme historiaa huokuvasta Córdobasta. Tarinamme kertoo sekavista ensikokemuksistamme uudessa majapaikassamme.

Olimme oikeastaan saapuneet Andalusiaan jo myöhään edellisenä iltana. Majoituimme ensimmäisen yön lentokentän tuntumassa Holiday Inn -hotellissa, koska emme halunneet lähteä tien päälle suoraan lennon jälkeen. Eikä se olisi ollut mahdollistakaan, sillä lentokentän autonvuokraamo oli mennyt kiinni jo ennen lentomme laskeutumista. Yö jäi lyhyeksi molemmista päistä, sillä pääsimme nukkumaan vasta kahden aikoihin, ja aamulla yläpuoleltamme alkoi kuulua lasten iloista pomppimista jo ennen kello kuutta. Sitä meteliä eivät mitkään korvatulpat pystyneet vaimentamaan.

Matkaamme joulukalenterin viidennentoista luukun myötä heinäkuiseen Pariisiin. Vietimme kymmenen päivää tuossa suosikkikaupungissamme kesällä 2010. Sää suosi meitä ensimmäisten päivien ajan tarjoten upeaa hellettä ja liki pilvetöntä taivasta. Kansallispäivän kohdalla tapahtui kuitenkin muutos.

Olimme suunnitelleet menevämme katsomaan kansallispäivän paraatia Champs-Elysées-kadun varteen. Aamusta asti jatkunut kaatosade oli lähellä lannistaa paraati-intomme, mutta lopulta kaivoimme matkatavaroistamme esille kertakäyttöiset sadetakit ja lähdimme uhmaamaan säätä.

Neljännentoista luukun myötä matkaamme viime kesään, jolloin vietimme juhlavaa hetkeä Halonginlahdella risteillen. Vietnamin matkamme tarkoitus oli juhlistaa kahdettakymmenettä vuosipäiväämme ja olimme siksi varanneet hieman kalliimman puoleisen risteilyn Halonginlahdelle. Laiva oli erityisen tunnettu laadukkaasta ruokatarjonnastaan.

Olin etukäteen ilmoittanut vuosipäivästämme laivayhtiölle. Hyttiimme kuului oma parveke ja meillä oli mahdollisuus nauttia illallinen siellä omassa rauhassa kahdestaan. Koska vietimme laivalla kaksi yötä, päätimme kuitenkin kokeilla nauttia ensimmäisen illallisen ruokasalissa yhdessä muiden vieraiden kanssa.

Koska tämä joulukalenterin kolmastoista luukku osuu perjantaille, en voi mitenkään olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni ja valita tähän kohtaan epäonnisen tarinan. Tällä kertaa matkaamme ajassa vuoteen 2014, jolloin olimme ensimmäisellä Jenkki-roadtripillämme lähestymässä mahdollisesti upeinta kohdallemme osunutta luonnonihmettä.

Olimme autoilleet Seattlesta Los Angelesiin ja sieltä edelleen Las Vegasiin. Tarkoituksenamme oli jatkaa matkaa Vegasista lentäen itärannikolle, joten autolle ei enää olisi tarvetta. Siksi olimme suunnanneet Vegasissa suoraan lentokentälle palauttamaan auton.

Tällä kertaa joulukalenterin luukku vie meidät junailemaan Jenkkeihin. Ensimmäisellä USA:n matkallamme loppukesästä 2002 matkasimme junalla Washingtonista New Yorkiin ja halusimme toistaa tämän junamatkan kesän 2014 roadtripimme päätteeksi. Tämä tarina liittyy tähän jälkimmäiseen junamatkaan.

Junan puksuteltua jo jonkin aikaa kohti puolimatkassa sijaitsevaa Philadelphiaa vaunuumme astui noin kuusikymppisen näköinen harmaahiuksinen konduktööri. Matkalippumme leimattuaan hän arveli meidän olevan varmaankin Suomesta. Hän tunnisti kansallisuutemme sukunimeni nen-päätteestä. Puolityhjässä junassa ei ollut paljon matkalippuja tarkastettavaksi, joten herra jäi hetkeksi lörpöttelemään kanssamme.

Joulukalenterin yhdestoista luukku vie jälleen Pariisiin, jossa vietimme pitkän viikonlopun joulun välipäivinä vuonna 2002. Pidimme tuolloin majaamme Montparnassen kaupunginosassa. Sää vierailumme aikana oli leuto ja sateinen. Lämpötila oli kymmenen asteen paremmalla puolella, mutta vettä tihkutteli liki joka päivä. Yhtenä sateisena iltana päädyimme illalliselle aivan hotellin nurkan takana sijaitsevaan pieneen italialaiseen ravintolaan, koska emme jaksaneet tarpoa sateessa sen pidemmälle.

Ravintola osoittautui todella pieneksi. Pöytiä oli alle kymmenen, mutta onneksemme yksi kahden hengen pöytä oli vielä vapaana. Salista vastasi pappa ja mamma hyöri keittiössä. Pian kävi ilmi, ettei meillä ollut henkilökunnan kanssa yhteistä kieltä. Ranskan alkeiden opiskelusta oli meillä molemmilla niin kauan aikaa, etteivät sanat muistuneet mieleen. Italiaa emme tuossa vaiheessa olleet vielä ehtineet opiskella ollenkaan. Ruokalajien nimet sentään olivat tuttuja.

Joulukalenterin kymmenennen luukun myötä matkaamme Japanin eteläisimmälle pääsaarelle Kyushulle Fukuokan kaupunkiin. Tarinan aiheena on yksi yllättävimmistä kokemuksista, joita olen matkoillani kohdannut. Tämä tarina osoittaa, ettei koskaan voi etukäteen aavistaa, mitä voi löytää kun astuu ovesta sisään.

Tapahtumapaikkana on International Punk Rock Bar Siberia, joka sijaitsi parin kadunkulman päässä majapaikastamme. Yksi matkaseurueemme jäsenistä oli käynyt tässä nimen perusteella houkuttelevassa baarissa piipahtamassa jo kahteen otteeseen aiemmin, mutta tuolloin paikassa ei ollut näkynyt sen enempää asiakkaita kuin henkilökuntaakaan. Ovi oli kuitenkin ollut auki ja televisio päällä.

Baari oli siis jo valmiiksi saanut myyttisen maineen. Päätimme koko neljän hengen porukkamme voimin käydä vilkaisemassa baaria vielä viimeisenä Fukuokan iltanamme. Onneksi tällä kertaa baari ei ollut tyhjillään.

Yhdeksännestä joulukalenterin luukusta löytyy matkatarina keväältä kuuden vuoden takaa. Olimme ensimmäisellä Kambodžan vierailullamme maan pääkaupungissa Phnom Penhissä. Viivyimme  kaupungissa työnsä puolesta jo pidempään majailleen ystävämme luona muutaman päivän ennen kuin jatkoimme matkaamme Hongkongiin.

Ystävämme esitteli meille kaupunkia. Liikuimme lähinnä tuk-tukilla, koska keskustan liikenne oli todella vilkasta, eikä jalkakäytäviä ollut juuri lainkaan. Jos jalkakäytävä sattuikin löytymään, oli se mopojen käytössä, joten jalankulkija ei ollut turvassa sielläkään.