Olimme saapuneet Missourin osavaltion puolelle jo ylittäessämme Mississippijoen Saint Louisin kohdalla. Majoituttuamme pari yötä tässä osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa lähdimme jatkamaan matkaa syvemmälle Missouriin.

Matkaa oli ensimmäiselle päivälle sen verran paljon, että päätimme alkuun ajella interstatea pitkin. Poikkesimme kuitenkin valtatielle 66 hetkeksi tarkoituksenamme vilkaista legendaarista Ted Drewesin jäätelöbaaria. Valitettavasti paikka ei ollut vielä avannut oviaan, joten vilkaisuksi se tosiaan jäi. Paikka on tunnettu Saint Louisin erikoisuudesta, betoniksi nimetystä jäätelöstä. Nimi tulee siitä, että paksu tökötti ei putoa astiasta vaikka sen nurinpäin kääntäisi.

Matkamme jatkui Mississippi-joen yli Illinoisin osavaltiosta Missourin osavaltion puolelle Saint Louisin kaupunkiin. Ylitimme joen vuonna 1910 valmistunutta McKinleyn siltaa pitkin. Pian ajelimmekin jo Market Streetillä kohti arkkitehti Eero Saarisen suunnittelemaa kaupungin tunnetuinta maamerkkiä, USA:n korkeinta momumenttia Gateway Archia. Olen lukenut, että kaari on huomattavasti vaikuttavampi luonnossa kuin kuvissa. Asian tila kävi pian selväksi, kun iltapäivän upeassa valossa kaari kuin sulautui siniseen taivaaseen. Yrityksistä huolimatta tämä tunnelma ei kuviin tarttunut.

Route 66:n toinen pää sijaitsee Illinoisin osavaltion Chicagossa, tarkemmin East Adams Streetillä vastapäätä Art Instituten pääsisäänkäyntiä. Aloitimme ajomatkamme Chicagosta, joskaan emme aivan tuosta virallisesta alkupisteestä. Nappasimme uudenkarhean Jeep Renegaden allemme Chicagon keskustan lounaispuolella sijaitsevalta Midwayn lentokentältä Hertzin vuokraamosta. Kaupungin päälentokenttä O’Hare, jolle olimme saapuneet Finnairin suoralla lennolla neljä päivää aiemmin, sijaitsee ikävästi keskustan luoteispuolella. Kaupungissa emme autoa tarvinneet, joten oli luontevaa noutaa auto vasta eteenpäin lähtiessämme reitin kannalta kätevimmästä paikasta. Näin pääsimme liikkeelle kiertämättä koko Chicagon keskustaa.

Navigointiapuna meillä oli seitsemän tuuman Android-tabletti, joka oli sieltä hintahaarukan edullisemmasta päästä. Asus oli laitteen merkki ja se oli hankittu Verkkokauppa.comista noin 150€ hintaan. Laitteessa oli paikka sim-kortille, joten sitä pystyi käyttämään myös matkapuhelinverkon datayhteydellä (ja myös todella hassun kokoisena puhelimena). Hankimmekin jo Chicagosta AT&T:n prepaid-liittymän pelkällä datalla. Noin $50 hintaan per kuukausi kuului 5GB dataa. Tämä riitti hyvin vain tarpeen tullen käytettynä, emme saaneet kuin 2GB käytettyä.

Matkamme alkoi Chicagosta, USA:n kolmanneksi suurimmasta kaupungista. Chicago sijaitsee Michiganjärven rannalla Illinoisin osavaltiossa. Onneksemme Finnair oli ottanut Chicagon kesäkohteekseen tarjoten meille suoran lennon perille. Kun suorakin lento kesti yli kahdeksan tuntia, emme edes harkinneet muita vaihtoehtoja. Hieman edullisemmin olisi toki päässyt yhdellä tai kahdella vaihdolla, mutta hintaero ei onneksi ollut valtava.

Tänä kesänä se sitten tapahtui: pääsimme vihdoin toteuttamaan sen kaikkien roadtripien äidin eli ajamaan valtatien 66 (eng. Route 66) Chicagosta USA:n länsirannikolle Santa Monicaan. Emme tosin seuranneet alkuperäistä reittiä orjallisesti, vaan piipahdimme niin tien etelä- kuin pohjoispuolellakin mielenkiintoisiin kohteisiin tutustumassa. Useiden lyhyempien poikkeamien lisäksi teimme liki kahden viikon ylimääräisen kierroksen syvään etelään. Paikoin oikaisimme muutaman mutkan modernimpaa moottoritietä käyttäen, jos alkuperäinen reitti ei kyseisellä osuudella tarjonnut mitään etukäteen tiedusteltua nähtävää. Kaikkiaan tien päällä vierähti aikaa yhteensä reilut seitsemän viikkoa, joten kerrottavaa ehti kertyä paljon.

Legendaarinen Chicagosta Los Angelesiin (tarkemmin Santa Monicaan) johtanut valtatie 66 sai alkunsa 1920-luvulla osana maan tieverkon yhtenäistämistä. Aiemmin teiden nimeäminen ja numerointi tapahtui kussakin osavaltiossa vapaasti ja tämän seurauksena käytännöt olivat hyvin kirjavia. Yhtenäistämisen ensimmäisessä vaiheessa yhdistettiin jo olemassa olevia teitä yhteisen numeron alle. Tärkeimmät rannikolta toiselle vievät tiet saivat tasakymmennumerot ja muut numerot varattiin muille väylille, joihin siis kuului myös valtatie 66. Iso osa teistä oli tässä vaiheessa päällystämättömiä hiekkateitä.

[Lisäys: Kirjoitin matkan jälkeen suunnittelumateriaalistani ja kokemuksistani myös Route 66 -matkaoppaan, voit tutustua siihen täällä.]

Lontoon yksi tunnetuimmista maamerkeistä on ehdottomasti Westminsterin palatsi ja sen kellotorni Elizabeth Tower Big Beninä tunnettuine kelloineen. Rakennuksessa kokoontuvat Iso-Britannian parlamentin ala- ja ylähuone. Palatsi on osittain rakennettu uudelleen Lontoon vuoden 1834 tulipalon jälkeen, mutta myös tätä vanhempia osia rakennuksesta on edelleen jäljellä. Vuonna 1987 UNESCOn maailmanperintökohteeksi nimetty rakennus on hieno niin sisältä kuin ulkoakin ja osa upeista sisätiloista on avoinna vierailijoille opastetun kierroksen muodossa.

Kierros kestää 1,5 tuntia. Kierroksia järjestetään lauantaisin ympäri vuoden ja arkipäivisin parlamentin ollessa tauolla loppukesästä ja syksyllä. Kierrokset pyörivät noin 20 minuutin välein pitkin päivää. Kierros maksaa £25,50 aikuisilta ja £11 lapsilta. Alle 5-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, mutta kierroksen pituuden vuoksi näin nuorten lasten ottamista mukaan ei suositella.

Orlando on tunnettu huvipuistoistaan. Kaupungin liepeiltä löytyy se maailman suurin ja kaunein eli Walt Disney World. Silti ainakin näin aikuisen näkövinkkelistä kaupungin kiinnostavin kohde ovat Universalin kaksi puistoa Universal Studios Florida ja Islands of Adventure. Vierailimme keväällä 2016 peräkkäisinä päivinä sekä Disneyn että Universalin puistoissa, joten vertailu on kohtalaisen helppoa.

Universalin puistot ovat maailman suosituimpien huvipuistojen listan sijoilla 10 ja 12. Laitteita löytyy joka lähtöön ja hurjimmat ovat melkoisen vauhdikkaita. Tokihan huvipuistojen luvatusta maasta USA:sta löytyy varmasti hurjempiakin härveleitä, mutta keskimääräisen huvittelijan tarpeet tulevat Univerasalilla tyydytettyä. Jos lisäksi puiston teemat, kuten Simpsonit, Harry Potter tai vaikkapa Marvelin supersankarit ovat edes hieman tuttuja, saa laitteista vielä enemmän irti.

Merenrannalla Miamin Coconut Groven kaupunginosassa sijaitseva upea museo Viscaya Museum & Gardens on maatalouskoneiden valmistuksella rikastuneen teollisuuspohatta James Deeringin entinen huvila. 1920-luvulla valmistuneen huvilan tilukset ovat kaikkiaan liki 73 hehtaarin laajuiset.

Museo sijaitsee noin viiden minuutin ajomatkan päässä etelään päin Miamin keskustasta. Museoon kuuluu sekä itse huvila että sen upea puutarha. Huvilan huikean hienoissa sisätiloissa ei ole luvallista ottaa valokuvia, joten ne on käytävä itse katsomassa. Puutarhassa sen sijaan saa antaa kameran laulaa vapaasti. Paikka onkin niin upea, että kuvia tuli otettua iso kasa.

Mereen rajoittuvan puutarhan laidoilla on mangrovemetsää. Satuimme bongaamaan mangroven kätköistä puoliksi veden alla köllöttelemästä amerikankrokotiilin.

Vähän reilut 300 metriä korkea The Shard on Lontoon ja samalla koko Iso-Britannian korkein rakennus. Lisäksi se on myös korkein rakennus koko EU:n alueella. Tämä vuonna 2012 valmistunut lasipintainen torni tuo muodoltaan mieleen Taru Sormusten Herrasta -elokuvat. Tunnistettava muoto ja huima korkeus takaavat sen, että torni nähdään joka puolelta kaupunkia.

Rakennus sijaitsee joen ”väärällä” puolella Southwarkin alueella. Läheltä löytyy mm. Borough Marketin kauppahalli, vanha kunnon London Bridge sekä Lontoon edellisen vierailumme majapaikka, hauskalla tavalla erilainen hotelli citizenM.

Thaimaan pääkaupunki Bangkokin kiinalaisten oma asuinalue Chinatown on yksi suosikkipaikoistamme kaupungissa. Tämän ihmisiä kuhisevan urbaanin viidakon kapeille kujille on hauska eksyä harhailemaan tuntikausiksi.

Chinatowniin on helpointa ja miellyttävintä saapua jokea pitkin. Ainakin siis silloin, kun majapaikka ei satu olemaan kävelymatkan päässä alueesta. Ilmaratajuna Skytrain tuo kätevästi Saphan Taksinin asemalle, joka on aivan Sathornin satamalaiturin vieressä. Oranssilla lipulla merkitty julkisen liikenteen pikavuoron vene vie nopsasti Rachawongin laiturille (suunta pohjoiseen eli laiturilta joelle katsoen oikealle), jolta kadulle jalkautuessa onkin jo Chinatownissa. Ajankohdasta riippuen matkan hinta on 10-15 bahtia (noin 25-37 centtiä) ja se maksetaan veneen rahastajalle. Minnekään luukulle ei siis tarvitse jonottaa erikseen. Joskus rahastaja ehtii hoitamaan hommansa jo laiturilla jonon edetessä, mutta toisinaan maksu kerätään vasta veneessä.