Huomenna se taas alkaa, joulukuu. Siispä huomenna on aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku. Täällä blogissa seurataan jouluun asti blogini historian kolmatta joulukalenteria. Aloitin kaksi vuotta sitten kaupunkikohteilla, jatkoin viime vuonna maailmanperintökohteilla ja tällä kertaa aiheena ovat…
Tulossa seuraavaksi: Roadtrip Kaliforniassa
Seuraava matkamme suuntautuu Kaliforniaan, jonne pakenemme Suomen synkkää sydäntalvea ja juhlistamme samalla vaimoni syntymäpäivää. Juhlakalu valitsi kohteen, joskin ennen valinnan lopullista lukitsemista kävimme läpi lukuisia muitakin vaihtoehtoja. Erityisesti mielessä oli Kambodža, joka jäi viime kesänä…
Viisi erilaista kahvilaa Hanoissa
Mistä vietnamilaiset saavat vetensä? Hanoista. Tällaista puujalkaa veisteli rajavartiolaitoksen passia tarkastava virkailija Helsinki-Vantaalla nähtyään vaimoni lentolipun määränpään. Vesikysymys oli siis ratkaistu jo ennen kuin pääsimme edes perille kohteeseen ja kahvin kohtaloa selvittelimme seuraavien neljän päivän…
Córdoban nähtävyyksiä – Roomalainen silta
Córdoban kaupunki Andalusiassa on täynnä historiaa. Onhan alueella ollut asutusta jo kymmeniätuhansia vuosia, aina neandertalinihmisten ajoilta asti. Kaupungin yksi vanhimmista nähtävyyksistä on Quadalquivirjoen ylittävä roomalainen silta. Tosin nykyinen silta ei enää ole se roomalaisten ensimmäisellä…
Musiikkimuistoja matkoilta
Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Erityisesti sydäntäni lähellä on rock-musiikki, jonka vannoutunut ystävä olen ollut aina jostain seitsemän vuoden iästä asti. Huomioni kiinnittyy yleensä aina musiikkiin, vaikka se soisi kuinka vaimeasti taustalla. Toisaalta unohdan…
Rooman nähtävyyksiä – Chiesa del Gesù
Roomassa jos missä upeita kirkkoja riittää. Edellisellä vierailullamme kaupungissa piipahdimme monissa kirkoissa ihan vain siksi, että ne sattuivat sijaitsemaan sopivasti reitin varrella. Monen nimi jäi epäselväksi. Chiesa del Gesùun emme kuitenkaan pistäytyneet vahingossa. Tämä jesuiittajärjestön…
Pariisin nähtävyyksiä – Hôtel de Ville
Pariisin upea kaupungintalo, Hôtel de Ville, on alunperin rakennettu vuosien 1535 ja 1628 välillä. Nykyinen talo tosin on alkuperäisestä hieman laajennettu 1800-luvun lopun versio. Uusi versio rakennettiin alkuperäistä tulipalossa tuhoutunutta renessanssipalatsia kunnioittaen. Pariisissa valtaa keväällä…
Taas on aihetta juhlaan: 500 täynnä
Tämän vuoden jälkimmäinen puolisko on ollut täällä blogissa yhtä juhlaa. Ensin blogi täytti heinäkuussa viisi vuotta ja nyt menee viidensadan postauksen raja rikki. Postauksia on kuitenkin nyt kolmen viime kuukauden ajan ilmestynyt hieman alkuvuotta rauhallisempaan…
Las Vegasin nähtävyyksiä – Luxor
Las Vegas on monella tavoin omituinen kaupunki. Keskelle aavikkoa rakennettu viihdekeidas on täynnä vastakohtaisuuksia. Stripin valtavat rakennuskompleksit kiiltävine julkisivuineen jäävät taakse jo parin kadunkulman jälkeen. Rakennukset vaihtuvat mataliksi ja pääosin parhaat päivänsä nähneiksi. Niillä kulmilla…
Vietnamilainen kahvi
Viime kesän Vietnamin matkallamme en voi varsinaisesti sanoa ihastuneeni maahan ikihyviksi. Paikallinen kahvi kuitenkin vei sydämeni. Jo heti matkan ensimmäisessä kohteessa Hanoissa pääsimme tutustumaan vietnamilaiseen kahviin ja ihastus oli välitön. Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvintuottaja…