Neljännentoista luukun myötä matkaamme viime kesään, jolloin vietimme juhlavaa hetkeä Halonginlahdella risteillen. Vietnamin matkamme tarkoitus oli juhlistaa kahdettakymmenettä vuosipäiväämme ja olimme siksi varanneet hieman kalliimman puoleisen risteilyn Halonginlahdelle. Laiva oli erityisen tunnettu laadukkaasta ruokatarjonnastaan.

Olin etukäteen ilmoittanut vuosipäivästämme laivayhtiölle. Hyttiimme kuului oma parveke ja meillä oli mahdollisuus nauttia illallinen siellä omassa rauhassa kahdestaan. Koska vietimme laivalla kaksi yötä, päätimme kuitenkin kokeilla nauttia ensimmäisen illallisen ruokasalissa yhdessä muiden vieraiden kanssa.

Koska tämä joulukalenterin kolmastoista luukku osuu perjantaille, en voi mitenkään olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni ja valita tähän kohtaan epäonnisen tarinan. Tällä kertaa matkaamme ajassa vuoteen 2014, jolloin olimme ensimmäisellä Jenkki-roadtripillämme lähestymässä mahdollisesti upeinta kohdallemme osunutta luonnonihmettä.

Olimme autoilleet Seattlesta Los Angelesiin ja sieltä edelleen Las Vegasiin. Tarkoituksenamme oli jatkaa matkaa Vegasista lentäen itärannikolle, joten autolle ei enää olisi tarvetta. Siksi olimme suunnanneet Vegasissa suoraan lentokentälle palauttamaan auton.

Tällä kertaa joulukalenterin luukku vie meidät junailemaan Jenkkeihin. Ensimmäisellä USA:n matkallamme loppukesästä 2002 matkasimme junalla Washingtonista New Yorkiin ja halusimme toistaa tämän junamatkan kesän 2014 roadtripimme päätteeksi. Tämä tarina liittyy tähän jälkimmäiseen junamatkaan.

Junan puksuteltua jo jonkin aikaa kohti puolimatkassa sijaitsevaa Philadelphiaa vaunuumme astui noin kuusikymppisen näköinen harmaahiuksinen konduktööri. Matkalippumme leimattuaan hän arveli meidän olevan varmaankin Suomesta. Hän tunnisti kansallisuutemme sukunimeni nen-päätteestä. Puolityhjässä junassa ei ollut paljon matkalippuja tarkastettavaksi, joten herra jäi hetkeksi lörpöttelemään kanssamme.

Joulukalenterin yhdestoista luukku vie jälleen Pariisiin, jossa vietimme pitkän viikonlopun joulun välipäivinä vuonna 2002. Pidimme tuolloin majaamme Montparnassen kaupunginosassa. Sää vierailumme aikana oli leuto ja sateinen. Lämpötila oli kymmenen asteen paremmalla puolella, mutta vettä tihkutteli liki joka päivä. Yhtenä sateisena iltana päädyimme illalliselle aivan hotellin nurkan takana sijaitsevaan pieneen italialaiseen ravintolaan, koska emme jaksaneet tarpoa sateessa sen pidemmälle.

Ravintola osoittautui todella pieneksi. Pöytiä oli alle kymmenen, mutta onneksemme yksi kahden hengen pöytä oli vielä vapaana. Salista vastasi pappa ja mamma hyöri keittiössä. Pian kävi ilmi, ettei meillä ollut henkilökunnan kanssa yhteistä kieltä. Ranskan alkeiden opiskelusta oli meillä molemmilla niin kauan aikaa, etteivät sanat muistuneet mieleen. Italiaa emme tuossa vaiheessa olleet vielä ehtineet opiskella ollenkaan. Ruokalajien nimet sentään olivat tuttuja.

Joulukalenterin kymmenennen luukun myötä matkaamme Japanin eteläisimmälle pääsaarelle Kyushulle Fukuokan kaupunkiin. Tarinan aiheena on yksi yllättävimmistä kokemuksista, joita olen matkoillani kohdannut. Tämä tarina osoittaa, ettei koskaan voi etukäteen aavistaa, mitä voi löytää kun astuu ovesta sisään.

Tapahtumapaikkana on International Punk Rock Bar Siberia, joka sijaitsi parin kadunkulman päässä majapaikastamme. Yksi matkaseurueemme jäsenistä oli käynyt tässä nimen perusteella houkuttelevassa baarissa piipahtamassa jo kahteen otteeseen aiemmin, mutta tuolloin paikassa ei ollut näkynyt sen enempää asiakkaita kuin henkilökuntaakaan. Ovi oli kuitenkin ollut auki ja televisio päällä.

Baari oli siis jo valmiiksi saanut myyttisen maineen. Päätimme koko neljän hengen porukkamme voimin käydä vilkaisemassa baaria vielä viimeisenä Fukuokan iltanamme. Onneksi tällä kertaa baari ei ollut tyhjillään.

Yhdeksännestä joulukalenterin luukusta löytyy matkatarina keväältä kuuden vuoden takaa. Olimme ensimmäisellä Kambodžan vierailullamme maan pääkaupungissa Phnom Penhissä. Viivyimme  kaupungissa työnsä puolesta jo pidempään majailleen ystävämme luona muutaman päivän ennen kuin jatkoimme matkaamme Hongkongiin.

Ystävämme esitteli meille kaupunkia. Liikuimme lähinnä tuk-tukilla, koska keskustan liikenne oli todella vilkasta, eikä jalkakäytäviä ollut juuri lainkaan. Jos jalkakäytävä sattuikin löytymään, oli se mopojen käytössä, joten jalankulkija ei ollut turvassa sielläkään.

Kahdeksannesta joulukalenterin luukusta löytyy hieman epäonnisemmin alkava tarina. Matkoilla kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi. Aina ei tarvita edes kovin suurta ongelmaa huonon fiiliksen aiheuttajaksi. Kauan odotettua lomaa varten rakennetut odotukset voivat romuttua loppujen lopuksi hyvin pienenkin harmin aiheen vuoksi. Ainakin meidän kohdallamme jokainen matka on kuitenkin ollut lopulta plusmerkkinen, vaikka joinain hetkinä olemmekin sukellelleet syvissä vesissä. Kuten nyt vaikkapa tällä edellisellä Pariisin vierailullamme.

Tämä tarina osoittaa, ettei kaikki aina mene kuten tahtoisi, vaikka kohde olisi oma ykkössuosikki ja matkasuunnitelma kuinka tarkoin harkittu. Tällä ties kuinka monennella Pariisin vierailullamme olimme vihdoin saaneet huoneen hotellista, jota olimme kytänneet jo pidemmän aikaa. Latinalaiskorttelin alue oli meille majoituskohteena uusi, mutta olimme käyneet samoilla kulmilla kävelemässä useaaan otteeseen. Pienellä sivukadulla aivan Sorbonnen yliopiston nurkilla sijainnut pieni kolmen tähden hotelli oli tullut jostain nettikeskustelusta vastaan vuosia aiemmin. Suosittu hotelli oli saanut paljon kehuja. Sitä ei edes löytynyt netin varaussivustoilta, vaan huone piti varata suoraan hotellin omien sivujen kautta. Aiemmilla kerroilla edes monta kuukautta etukäteen liikkeellä ollessamme emme olleet huonetta saaneet.

Joulukalenterin seitsemäs luukku vie New Yorkiin vuoteen 2002. Vierailimme tuolloin ensimmäisen kerran tässä kaupunkien kaupungissa. Kahden päivän ensivierailun jälkeen en olisi voinut mitenkään kuvitella palaavani kaupunkiin, sen verran tylyltä se tuntui kivojen Washingtonin ympäristössä viettämiemme päivien jälkeen.

Tuolloin syyskuun 11. päivän terrori-iskuista oli kulunut alle vuosi ja turistikato vaivasi New Yorkia edelleen. Majoituksen hinnat olivat reilusti terrori-iskuja edeltävää tasoa halvempia. En silti olisi koskaan osannut kuvitella, kuinka edulliseksi tämä ensimmäinen majoittumisemme kaupungissa tulisi muodostumaan.

Majoituimme aivan Times Squaren nurkilla tunnelmaltaan varsin kivassa hotellissa. Huoneemme tosin oli todella pieni koppi, mutta se ei tuollaisella lyhyellä pysähdyksellä haitannut. Huone oli varsin persoonallisesti sisustettu ja hotellin muutkin tilat vaikuttivat kivoilta, kuten nyt vaikka hämyinen aula jatkuvasti taustalla soivine jazzeineen.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi joulukalenterin kuudes luukku pitää sisällään kotimaisen matkatarinan. Tällä kertaa tie vie Turkuun, jossa vierailimme kesällä 2015 Ruisrockissa. Kyseessä oli meille molemmille ensimmäinen kerta kyseisillä festareilla. Syynä vierailulle oli poikkeuksellinen Don Huonojen keikka, jonka vaimoni halusi ehdottomasti nähdä. Minua kiinnosti eniten Michael Monroe ja pienenä bonuksena halusin nähdä Santa Cruzin, jota en ollut koskaan ennen nähnyt livenä.

Saavuimme Turkuun autolla, jonka pysäköimme hotellimme parkkihalliin. Autolta poistuessamme havaitsimme kahden saman hotellin pysäköintipaikoille pysäköidyn auton valojen olevan päällä. Mainitsin näistä hotellin vastaanotossa ja sain siitä kiitokseksi ilmaisen pysäköinnin. Tosin tämä kiitos minulle selvisi vasta seuraavana aamuna laskun maksun yhteydessä.

Päivien lyhentyessä lyhentymistään on aika suunnata jälleen kesäisiin tunnelmiin. Joulukalenterin viides luukku vie helteiseen Roomaan, jossa vierailimme viimeksi kesällä 2017 Etelä-Italian kierroksemme päätteeksi.

Olimme olleet liikkeellä Italiassa Roomaan saapuessamme jo reilut kaksi viikkoa. Koko matkan ajan sää oli edennyt lämpimämpään suuntaan. Viileä se ei ollut alkujaankaan, joten viimeisenä Roomassa viettämänämme päivänä lämpötila oli monelle turistille jo liian korkea. Vaan ei meille kesän lapsille, me jalkauduimme reippaasti kaduille koko päiväksi ennen alkuillan paluulentoa kotiin.