Vietnamin vanhassa pääkaupungissa Huessa sijaitseva Thien Mu (suom. taivaallisen rouvan temppeli) on buddhalainen temppeli. Temppelialueella sijaitsee useita rakennuksia, joista tunnetuin on seitsemän kerroksen korkuinen Phuoc Duyen pagodi. Tätä pagodia käytetään usein myös koko Huen kaupungin epävirallisena symbolina. Temppeli sijaitsee Parfyymijoen varrella noin viiden kilometrin päässä Huen keskustasta.

Länsimaisesta näkökulmasta Vietnamin sodaksi kutsuttu kaksi vuosikymmentä jatkunut brutaali konflikti näyttää kovin erilaiselta vietnamilaisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Vietnamissa tätä sotaa kutsutaan Amerikan sodaksi ja sitä esitellään turisteille yhä edelleenkin monissa eri kohteissa. Tämä Saigonin (Ho Chi Minh City) yksi suosituimmista museoista oli aiemmalta nimeltään Kiinan ja Amerikan sotarikosten museo, mutta se nimettiin uudestaan vähän leppoisammin Sotajäänteiden museoksi USA:n kanssa uudelleen solmittujen diplomaattisuhteiden myötä.

Cu Chin alueen tunnelit lähellä Saigonia eli Ho Chi Minh Cityä olivat kommunistisen Pohjois-Vietnamin joukkojen tärkeä tukikohta heidän sotiessaan maansa itsenäisyyden puolesta USA:n aseistaman ja avustaman Etelä-Vietnamin joukkoja vastaan. Nykyisin näihin sotamuistomerkkeinä suojeltuihin tunneleihin on mahdollista päästä tutustumaan päiväretkellä Saigonista käsin. Turisteille avoimet kohteet, joihin retkiä järjestetään, ovat Ben Dinh ja Ben Duoc. Näistä ensin mainittu sijaitsee lähempänä Saigonia ja viimeksi mainittu on pikkuisen etäämmällä. Ben Dinh on sijaintinsa vuoksi suositumpi ja siellä mekin kävimme.

Mistä vietnamilaiset saavat vetensä? Hanoista. Tällaista puujalkaa veisteli rajavartiolaitoksen passia tarkastava virkailija Helsinki-Vantaalla nähtyään vaimoni lentolipun määränpään. Vesikysymys oli siis ratkaistu jo ennen kuin pääsimme edes perille kohteeseen ja kahvin kohtaloa selvittelimme seuraavien neljän päivän aikana.

Tiesimme jo ennakolta vietnamilaisen kahvin olevan mainiota. Siksi meillä olikin kovat odotukset tulossa olevien kahvihetkien osalta. Kirjoitin vietnamilaisesta kahvista jo aiemmin (ks. vietnamilainen kahvi), joten nyt en puutu paikallisen kahvin erikoisuuksiin vaan keskityn itse kahviloihin.

Jo ensimmäisessä kohteessamme Hanoissa kävimme tutustumassa useampaan kahvilaan. Pohjois-Vietnam on maan vaurainta osaa ja tämän takia Hanoin kahvilatarjonta on hyvin laaja. Tässä esittelen viisi mielenkiintoisinta testaamistamme Hanoin kahviloista. En voi luvata näiden kahviloiden olevan kaupungin parhaita, sillä otantani oli aivan liian suppea. Kaikki olivat kuitenkin mainioita ja vieläpä toisiinsa verrattuna hyvin erilaisia. Joukossa on niin isoa ketjua kuin kierrätysmateriaaleilla sisustettua hipsterikahvilaakin. Näiden viiden kahvilan sijainnit löytyvät alla näkyvältä kartalta.

Viime kesän Vietnamin matkallamme en voi varsinaisesti sanoa ihastuneeni maahan ikihyviksi. Paikallinen kahvi kuitenkin vei sydämeni. Jo heti matkan ensimmäisessä kohteessa Hanoissa pääsimme tutustumaan vietnamilaiseen kahviin ja ihastus oli välitön. Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvintuottaja ja kenties juuri siksi kahvilla on tärkeä osa maan ruokakulttuurissa. Yleensähän Aasian maissa ollaan enemmän teen kuin kahvin ystäviä.

Kahvi saapui Vietnamiin ranskalaisten siirtomaaisäntien mukana 1800-luvulla. Vaikka siirtomaaisäntiä vihattiin, ottivat vietnamilaiset kahvin omakseen. Maan viimein itsenäistyttyä ja selvittyä pitkästä ja verisestä konfliktista USA:n kanssa, on kahvista muodostunut tärkeä vientitulojen lähde. Kommunistinen propagandakin kehotti viljelemään ahkerasti kahvia, jotta maa saisi tavaraa vientiin.

Olen päättänyt parin aiemman matkakertomukseni kokoelmaan käytännön havaintoja, joita matkalta oli tarttunut mukaan. Vietnaminkin osalta tällaiselle voisi hyvin olla tarvetta. No, täältä pesee.

Vietnam ei ollut ihan yhtä haastava maa kuin vaikkapa Myanmar, eikä kulttuurišokkikaan ollut samaa tasoa kuin Japanissa. Palvelujen saatavuus Vietnamissa on hyvällä tasolla ja suhtautuminen turisteihin on pääosin ystävällistä. Toisaalta räikeä ero turistien ja paikallisten tulotasoissa näyttää kannustavan monenlaiseen linssiinviilaamiseen. Suosittelenkin kevyttä vainoharhaisuutta kaikkien ilman selvää syytä sinua lähestyvien paikallisten suhteen.

Vietnamin kesälomamatkamme matkakertomus on nyt käyty läpi. Jäljellä ovat vain tylsät käytännön asiat. Näistä aiheena on tällä kertaa raha. Seuraavaksi käyn läpi kategorioittain paljonko matkamme tuli maksamaan.

Vietnamin valuutta on Vietnamin dong, jonka arvo on naurettavan pieni. Onneksi seteleissä sentään löytyy nollia riittävästi, joten rahatukko ei pääse kasvamaan valtavan paksuksi. Suurin 500 000 dongin seteli vastaa arvoltaan noin 20 euroa. Käytännössä miljoonabudjetilla maassa joka tapauksessa liikutaan. Valuuttaa ei pysty Suomesta käsin vaihtamaan kuin pieniä määriä. Meillä oli alkupääomana vaimon edelliseltä Vietnamin reissulta yli jääneitä dongeja. Näiden kaveriksi vaihdoimme Forexilta sadan jenkki-dollarin seteleitä, joita vaihdoimme dongeiksi paikan päällä pankissa. Kerran jouduimme turvautumaan pankkiautomaattiin, kun emme löytäneet rahanvaihtopistettä ja aiemmin vaihtamamme dongit olivat jo huvenneet hälyttävän vähäisiksi.

Vietnamin kesälomamatkamme viimeinen kohde oli maan suurin kaupunki Ho Chi Minh City, joka aiemmin tunnettiin nimellä Saigon. Tykkään enemmän tuosta vanhasta nimestä ja siksi kutsun kaupunkia tästä lähtien Saigoniksi.

Matkasimme Saigoniin Da Nangista Vietnam Airlinesin lennolla. Harkitsimme vakavasti myös 16 tunnin junamatkaa, mutta tarjolla olleet vaihtoehdot eivät lopulta kuitenkaan houkutelleet. Olisimme halunneet aiemman yöjunaetapin tapaan oman hytin, mutta Da Nangista etelään päin ei enää ollut tarjolla muuta kuin paikkoja neljän tai kuuden hengen hyteissä.

Saimme matkalla Da Nangin hotelliltamme lentokentälle reissun toisen taksikokemuksen ja tälläkin kertaa meitä yritettiin vedättää. Kuski yritti langettaa maksettavaksemme lentokentän alueelle ajamiseen tarvittavan lipun hinnan, vaikka etukäteen oli sovittu muuta. Kyyti oli Hanoin ongelmataksin tapaan hotellimme järjestämä ja jälleen kerran meitä erikseen neuvottiin olemaan maksamatta enempää kuin sovittu hinta. Jo tuon ohjeistuksen pohjalta osasimme odottaa ongelmia ja siksi otimmekin lähtiessämme hotellin käyntikortin mukaamme. Hanoin tapauksen tavoin tämäkin ongelma selvisi nopeasti, kun kuljettaja sai ensin hetken räyhätä hotellin vastaanottovirkailijalle puhelimessa. En siis näiden kokemusten valossa voi varsinaisesti suositella Vietnamin takseja.

Vietnamin kesälomamatkamme jatkui puolen päivän viidakkoseikkailulla Da Nangista käsin. Noin 70 kilometrin etäisyydellä kaupungista lounaaseen sijaitsevat My Sonin temppelit päätyivät matkaohjelmaan vähän vahingossa, koska aiemmin retkikohteeksi kaavailemamme Ba Na Hills ei lopulta napannutkaan. Luimme netistä arvioita My Sonin temppeleistä ja vakuutuimme kohteen sopivan meille mainiosti. Nämä viidakon kätköissä lymyävät temppelit ovat vakuuttaneet myös UNESCOn, sillä kohde on päässyt maailmanperintöluetteloon vuonna 1999.

Lähdimme tutustumaan temppeleihin opastetulla kierroksella, joka löytyi Viatorin tarjonnasta. Myös usein käyttämämme Klook olisi tarjonnut My Sonin kierroksia, mutta tällä kertaa Viatorin retki sopi meille aikataulultaan paremmin. My Sonin retkemme maksoi suunnilleen saman kuin Ba Na Hillsin pääsymaksu ja kuljetukset olisivat tulleet yhteensä maksamaan. Kohteen vaihtuminen ei siis tuonut rahallista säästöä.

Oppaamme odotteli meitä hotellimme aulassa sovittuna aikana. Tai oikeastaan hän odotteli meitä jo palatessamme lounaalta hotellille kolme varttia ennen sovittua aikaa. Huomasimme jotenkin kovasti oppaan näköisen herran kahvilla hotellin aulakahvilassa. Reilun puolen tunnin kuluttua retkivarusteissa aulaan palatessamme sama herra nappasi meidät matkaansa retkelle. Koska retkelle ei ollut ilmoittautunut ketään muita, pääsimme heti matkaan. Meitä oli siis matkalla kuljettaja ja opas mukaan lukien tasan neljä ihmistä.

Kolmen maailmanperintökohteen jälkeen vuorossa oli jotain ihan muuta, eli kolmen yön majoitus rannan tuntumassa Da Nangissa. Majapaikkamme sijaitsi parin kadunkulman päässä juuri siltä China Beachiksi kutsutulta rannalta, jonne jenkit laskivat maihin Vietnamiin sotimaan tullessaan.

Matkasimme lyhyen matkan Hoi Anista Da Nangiin edellisen majapaikkamme järjestämällä kyydillä. Matkaan ei mennyt kuin puolisen tuntia. Kuski oli aivan matkan lopussa hieman epävarma suunnasta, mutta löysi kuitenkin ensimmäisellä yrittämällä oikeaan paikkaan, ECO Green Boutique Hotelin eteen.

Hotellin nimi herätti epäilyksiä. Arvelin sen olevan lähinnä markkinoinnillinen hämäys, mutta ilmeisesti jotain tottakin oli mukana. Ainakin kaikki pesunesteet olivat ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja pyyhkeitä ei vaihdettu aivan yhtä maanisella tarmolla kuin muissa matkamme majapaikoissa. Oli heillä jokin ympäristösertifikaattikin. Hotellin eduksi on laskettava myös sen aulasta löytyvä kiva kahvila. Sieltä sai tilattua kahvin vaikka suoraan huoneeseen.