Lontoon Cityn alueella kävellessämme päädyimme ihan sattumalta All Hallows by the Towerin kulmille ja päätimme kurkistaa sen sisäpuolelle. Tämä päälle päin melko vaatimattoman oloinen rakennus osoittautui Cityn alueen vanhimmaksi kirkoksi, joka on rakennettu jo vuonna…
Kaikki tekstit kategoriasta Eurooppa
Kesäinen Italia 2024, osa 4: Bologna
Italian lomamatkamme vei meidät lopulta Bolognaan, joka oli reittimme kohteista viimeinen. Matkasimme siirtymätaipaleen Firenzestä pikajunalla, jolla ei aikaa tuhraantunut kuin puolisen tuntia. Bologna oli sekin jo ennalta tuttu kohde. Teimme ensivisiittimme kaupunkiin kahden vuoden takaisella…
Kesäinen Italia 2024, osa 3: Firenze
Kun kävi selväksi, että kesälomamme kohdemaa tulisi olemaan Italia, päätimme oitis, että ainakaan Firenzeen emme tule tällä kerralla päätymään. Emme kuitenkaan ihan onnistuneet tässä välttelyssä, sillä päädyimme Firenzeen jopa kahteen kertaan. Yritimme kovasti miettiä vaihtoehtoisia…
Kesäinen Italia 2024, osa 2: Montalcino
Kesälomareissumme Italiassa jatkui Roomasta aluksi junalla Firenzeen ja siitä yhden yön levättyämme edelleen vuokra-autolla parin tunnin päähän etelän suuntaan Montalcinon pikkuiseen kukkulakaupunkiin. Jos matkakertomuksen edellisen osan perusteella odotit minun kertovan seuraavaksi Firenzestä, joudut valitettavasti odottamaan…
Kesäinen Italia 2024, osa 1: Rooma
Reilun parin viikon kesälomamatkamme Italiassa alkoi Roomasta, jonne kaikki tiet tunnetusti johtavat. Koska olimme noita samaisia polkuja seurailleet jo useamman kerran aiemminkin, oli kaupunki ehtinyt käydä kohtalaisen tutuksi. Kun lisäksi edellisestä vierailustamme ei ollut ehtinyt…
Kesäinen Italia 2024
Taannoinen kesälomamme ei mennyt yhtään niin kuin olimme suunnitelleet. Meidän oli tarkoitus tehdä kiertomatka Ranskassa, mutta idea kariutui jo varsin pian Pariisin olympialaisten pilviin nostamiin hintoihin. Viimeinen naula suunnitelman arkkuun oli toisen mahdollisen aloituspisteen Lyonin…
Kööpenhaminan nähtävyyksiä – Assistensin hautausmaa
Vierailemme matkoillamme ajoittain myös hautausmailla, jotka voivat eri maissa olla kovinkin erilaisia. Luettuani matkaopaskirjasta tästä Kööpenhaminan värikkäässä Nørrebron kaupunginosassa sijaitsevasta hautausmaasta, halusin oitis käydä siellä piipahtamassa. Assistensin hautausmaa oli loppukesän iltapäivänä poikkeuksellisen vilkas paikka. Tämä…
Firenzen nähtävyyksiä – Uffizin taidegalleria
Italia on mainio matkakohde taiteen ystävälle. Erityisesti renessanssitaiteesta kiinnostuneen matkaajan ykköskohde on Firenze, josta löytyvä Uffizin galleria pitää sisällään poikkeuksellisen hienon kokoelman tuon ajan taidetta. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Uffizi on ylipäänsä yksi Italian…
Altan nähtävyyksiä – Altan museo
Altan kaupungin läheltä Pohjois-Norjasta löytyy harvinaisia kalliokaiverruksia, jotka ovat peräisin vuosituhanten takaa. Tämän muinaisen kohtaamispaikan sileisiin rantakallioihin on taltioitu tuhansia kuvia. Ne kertovat omaa tarinaansa tuon ajan ihmisille tärkeistä aiheista. Alue on ollut vuodesta 1985…
Bolognan nähtävyyksiä – Prendiparten torni
Bologna on tornien kaupunki. Aikoinaan taivaisiin kurkottavia rakennuksia oli jopa lähemmäs sata, mutta aivan näin moni ei ole selvinnyt meidän päiviimme asti. Muutamaan torneista on mahdollista kiivetä. Yksi näistä on Prendiparten torni, joka sijaitsee varsin…