Vaikka pidänkin myös luonnonmaisemista, ovat upeat rakennukset silti aina nähtävyyslistani kärjessä reissuilla. Minulle kelpaavat niin modernit rakennukset kuin iäkkäämmät helmetkin. Rakennus voi olla henkeäsalpaavan hieno riippumatta siitä onko kyse uudesta pilvenpiirtäjästä tai vuosisatoja vanhasta temppelistä. Ympäristöönsä hyvin istuva rakennus, jossa on sopivasti kivoja yksityiskohtia, on aina ilo silmälle.

Innostuinkin välittömästi Tien päällä -blogin Sonjan kymmenen henkeäsalpaavan rakennuksen listasta siinä määrin, että päätin listata omat suosikkini. Näiden kymmenen valinta ei ollut erityisen helppoa, sillä upeita rakennuksia on tullut reissuilla vastaan todella paljon.

1. Musiikkitalo Harpa (Reykjavik, Islanti)

Aloitan heti joukon uusimmalla rakennuksella. Mielenkiintoisen lasipintaisen Harpan piti olla ensimmäinen Reykjavikin World Trade Centeriksi nimetyn alueen rakennuksista. Musiikkitalon rakennustyöt alkoivat upeissa vuononrantamaisemissa Islannin talouden kuumalla kaudella vuonna 2007, mutta projekti jämähti pian paikoilleen finanssikriisin puhjettua ja maan pankkien kaaduttua omaan mahdottomuuteensa. Rahat katosivat ja vaikka Harpa lopulta vuonna 2011 valmistui, ei muita naapuruston suuruudenhulluja rakennusprojekteja koskaan edes ehditty aloittaa. Sama koski oikeastaan kaikkia muitakin rakennusprojekteja koko Islannissa, sen verran kovan iskun maan talous otti talouskuplan puhjettua.

Nykyisin Harpa toimii Islannin sinfoniaorkesterin kotiareenana. Myös Islannin ooppera käyttää rakennusta, vaikka sieltä puuttuvatkin oopperaproduktioiden yleensä vaatimat näyttämörakenteet. Minä ehdin kiertää vain lyhyesti rakennuksen käytävillä, joten sen neljästä konserttisalista olen nähnyt vain kuvia. Suurimmassa salissa on tilaa 1800 kuulijalle ja pienin puolestaan vetää vajaat 200 ihmistä.

Harpan lasijulkisivu koostuu mielenkiintoisen eri muotoisista lasipaneleista. Kaikki lasit eivät myöskään ole saman värisiä. Itse talo näyttää tämän takia mielenkiintoiselta ulkoa päin, mutta ikkunoiden muoto vaikuttaa maisemaan myös sisältä päin katsottaessa. Sama epäsymmetria jatkuu sisätilojen käytävissä ja portaikoissa. Taloa kannattaakin ehdottomasti käydä vilkaisemassa myös sisäpuolelta, vaikka ei konserttiin olisikaan menossa. Sisältä löytyy niin kahvila kuin pikkuisen hienomman puoleinen ravintolakin.

Lisää aiheesta: Reykjavikin nähtävyyksiä – Musiikkitalo Harpa

2. Penan palatsi (Sintra, Portugali)

Lyhyen junamatkan päässä Portugalin pääkaupunki Lissabonista sijaitsevan Sintran mielestäni mielenkiintoisin rakennus on Palácio Nacional da Pena eli tuttavallisesti Penan palatsi. Tämä lähinnä satukirjan sivuilta karanneen näköinen linna on riemunkirjava niin väritykseltään kuin arkkitehtuuriltaankin. Miksi tyytyä yhteen tyyliin, jos voi saada ne kaikki?

Juuri tällaisen palatsin voi kuvitellakin syntyvän, jos projektia vetämään laitetaan harrastelija-arkkitehti ja maksavana asiakkaana toimii aktiivisesti suunnitteluun hyvillä ideoillaan osallistuva vielä vähemmän rakentamista ymmärtävä kuninkaallinen pariskunta. Arkkitehti oli ihastunut Reinin varrella näkemiinsä linnoihin ja halusi valita niistä kaikki parhaat jutut omaan suunnitelmaansa. Omistajat puolestaan halusivat lisätä kuorrutukseksi mukaan kaikenlaisia yleisiä linnaelementtejä ja varmuudeksi sijoittaa sinne tänne vielä vähän islamilaista vaikutettakin. Lopputulos on melkoisen höpsön romanttinen linna, jota kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

Lisää aiheesta: Sintra

3. Shwedagonin pagodi (Yangon, Myanmar)

Buddhalaiset temppelit tuottavat harvoin pettymyksen. Olen nähnyt monessa maassa useita todella upeita esimerkkejä, mutta silti on vaikea kuvitella minkään enää ylittävän Myanmarin suurimmassa kaupungissa Yangonissa kohtaamaani käsittämättömän upeaa Shwedagonin pagodia. Sen upeutta ei himmentänyt edes valtavan kullatun keskuspagodin meneillään ollut remontti. Alueella kun nähtävää riitti ilmankin.

Suuren kullatun keskuspagodin jalusta on kahdeksankulmainen ja jokaisen kulman kohdalla on eri taivaankappaletta symboloiva alttari. Kukin taivaankappale yhdistetään viikonpäivään, mutta keskiviikko on jaettu keskipäivän kohdalta kahdelle taivaankappaleelle. Kullakin alttarilla on myös oma eläinhahmo suojanaan. Temppeliin saapujat hakeutuvat oman syntymänsä viikonpäivän alttarille rukoilemaan. Keskiviikkona syntyneiden on syytä kiinnittää huomiota myös kellonaikaan.

Keskuspagodin ja sitä kiertävien alttareiden lisäksi temppelialueella on eri kokoisia rakennuksia lukematon määrä. Osassa on sisällä yksi tai useampia buddhan kuvia. Osa on niin suuria, että niihin voi mennä sisälle, mutta osa on vain pieniä buddhan kuvaa suojaavia katoksia. Nähtävää on niin paljon, että aikaa kannattaa varata huolella. Etenkin kuumimpina aikoina vuodesta keskipäivän kuumuutta kannattaa välttää, sillä temppelialueella on liikuttava avojaloin ja auringossa lämmenneet kivilaatat paistavat jalkapohjat nopeasti kypsiksi.

Lisää aiheesta: Myanmar 2019, osa 5: Yangon

4. Notre-Damen katedraali (Pariisi, Ranska)

Minulla on hyvin lämmin suhde Pariisin vanhaan rouvaan, Notre-Damen katedraaliin. Tämä arvokkaan näköinen goottilaisen arkkitehtuurin luomus teki vaikutuksen heti ensinäkemältä, enkä senkään jälkeen ole koskaan voinut kävellä sen ohi pysähtymättä. Olemme käyneet katsomassa katedraalia vähintään ulkopuolelta käsin jokaisella Pariisin vierailullamme ja aivan viimeistä kertaa lukuunottamatta olemme joka kerta myös astuneet sisäpuolelle.

Uutiset katedraalin liki tuhonneesta tulipalosta järkyttivät minua syvästi. Harmitti kovasti, että emme edellisellä Pariisin vierailullamme jaksaneet jonottaa katedraalin sisälle päästäksemme. Minulla oli kyseisellä Pariisin reissulla ensimmäistä kertaa mukanani järjestelmäkamera, joten katedraalin hämäristä sisätiloistakin olisi voinut saada vihdoin säädyllisiä valokuvia. Tuolloin jono näytti kuitenkin pidemmältä kuin koskaan aiemmin kiertäen ovelta nurkan taakse ja jatkuen miltei rakennuksen takanurkalle asti. Meillä oli vielä pari suunniteltua rastia kierrettävänä, joten päätimme jättää jonottamisen väliin. Olimmehan paikan jo nähneet useamman kerran. Onneksi tämän historiallisen maamerkin ei anneta jäädä raunioksi, vaan se kunnostetaan pikaisella aikataululla.

Jylhän goottikirkon rakentaminen kesti liki kaksisataa vuotta, mutta koristeita on lisäilty senkin jälkeen. Viimeaikainen tulipalo ei ole ensimmäinen Notre-Damea kohdannut vastoinkäyminen, sillä kirkko koki kovia jo Ranskan vallankumousta seuranneina vuosina. Ulkopuolelta Notre-Damea ihaillessa kannattaa tarkastella lähempää kiviin kaiverrettuja upeita yksityiskohtia. Sisäpuolella puolestaan erityisesti valtavat ruusuikkunat kiinnittävät huomion. Nähtävää löytyy kuitenkin myös monista sivukappeleista.

Lisää aiheesta: Notre Damen katedraali

5. Chrysler Building (New York, USA)

New Yorkissa on useita ikonisia pilvenpiirtäjiä ja uusiakin taivaita kohti kurkottavia rakennuksia putkahtelee tämän tästä. Silti minulle näistä kaikista tärkein on aina ollut Chrysler Building. Se ehti olla hetken aikaa maailman korkein rakennus ennen kuin samaan aikaan rakenteilla ollut Empire State Building meni ohi. Chrysler Building on kuitenkin edelleen maailman korkein teräsrunkoinen tiilirakennus.

Chrysler Buildingin on alaosaltaan kovin ajalleen tyypillinen art deco -pilvenpiirtäjä. Manhattanin asemakaavan asettamien vaatimusten mukaisesti se kapenee asteittain ylös kohotessaan. Chrysler Building erottuu muista edukseen erityisesti yläosansa vuoksi. 1920-luvun loistoautojen yksityiskohtia kunnioittaen koristeltu rakennuksen huippu on vain jotenkin maagisen upea. Mielipuuhaani Manhattanilla kävellessä onkin bongailla Chrysler Buildingia talojen lomasta.

Lisää aiheesta: Chrysler Building

6. Angkor Wat (Siem Reap, Kambodža)

Maailman suurin temppeli Angkor Wat Kambodžassa on vaikuttava ilmestys. Neljän Vatikaanivaltion kokoinen suuren vallihaudan ympäröimä kompleksi on paitsi valtava, myös täynnä upeita yksityiskohtia. Alunperin hindujumala Vishnulle pyhitetty 1100-luvulla rakennettu Angkor Wat muutettiin myöhemmin buddhalaiseksi temppeliksi aluetta hallinneiden khmer-kuninkaiden vaihdettua uskontoa.

Angkor Wat on rakennettu khmerien hindulaisille temppeleille tyypilliseen tapaan temppelivuoreksi, jossa keskustorni kohoaa jumalten kodin kultaisen Meru-vuoren symbolina. Keskustornin ympärillä on neljä matalampaa tornia ja niitä kiertävät suorakulmion muotoiset kolme pylväskäytävää toinen toisensa yläpuolelle kohoten. Alueen ympäri kulkee ulkomuuri, jonka takana on leveä vallihauta.

Temppelin kivet ovat yltä päältä kuorrutettuja symboliikalla, joka voi jäädä helposti epäselväksi asiaan vihkiytymättömälle. Siksi kannattaa harkita oppaan palkkaamista mukaan kierrokselle. Toisaalta innokkaan oppaan kanssa voi myös juuttua turhan pitkäksi ajaksi tutkimaan kaiverruksia ja tästä voi seurata nopeasti temppeliähky. Tällaista pelkäävälle pelkkä tuk-tuk-kuski riittää oppaaksi. Kuski löytää varmasti perille ja luultavasti tietää myös parhaat kuvakulmat, mutta kielimuuri pitää huolen esitelmien tiiviydestä.

Lisää aiheesta: Angkor Wat

7. Alhambran palatsi (Granada, Espanja)

Granadassa sijaitseva Alhambran palatsi ei turhaan ole Espanjan suosituin yksittäinen turistikohde. Kukkulalle rakennetun pakatsin rakennuksissa on niin islamilaisten kuin kristittyjen hallitsijoiden tuomia vaikutteita. Vanhin osa palatsista on 800-luvulta peräisin olevan Alcazaban linnoitus. Hienoimmat islamilaisvaikutteet löytyvät 1200-luvulta 1400-luvun lopulle asti rakennetuista osista. Tuolloin aiempi islamilaisen Espanjan pääkaupunki Cordoba päätyi jälleen kristittyjen hallintaan ja pääkaupunki siirtyi Granadaan.

Alhambran palatsialueella on monia hienoja rakennuksia ja upeita puutarhoja, mutta ainakin minuun kaikista suurimman vaikutuksen teki Nasridin palatsi. Se on yksi Alhambran harvoista maksullisista kohteista. Nasridin palatsiin on jopa varattava erikseen vierailuaika, sillä sisälle tulevien turistien määrää rajoitetaan tungoksen välttämiseksi. Tämä onkin kiva juttu, sillä upeista saleista pääsee näin nauttimaan kaikessa rauhassa. Tämän palatsin osan saleja upeasti koristeltuine kattoineen pidetään yleisesti yksinä islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista.

Lisää aiheesta: Andalusia roadtrip 2017, osa 3: Granada

8. Space Needle (Seattle, USA)

Seattlen Space Needle rakennettiin vuoden 1962 maailmannäyttelyä varten. Näyttelyn teemana oli esitellä 2000-luvun maailmaa ja siksi alueen arkkitehtuurinkin oli oltava futuristista. Avaruusneulasta tuli välittömästi todella suosittu ja yksi kaupungin tärkeimmistä maamerkeistä. Tornin huipulla on pyörivä ravintola ja näköalatasanne joka suuntaan avautuvine maisemineen.

Maailmannäyttelyn alue tunnetaan nykyisin nimellä Seattle Center ja siellä on paljon muutakin nähtävää. Moni turisti jonottaa pääsyään torniin, mutta minä jätin tämän kokemuksen väliin. Monen muun ikonisen tornin tavoin Space Needlen pahin ongelma kun on se, ettei sieltä käsin näe rakennusta itseään. Siksi etsiydyin ihailemaan kaupungin siluettia muille korkeille paikoille.

Lisää aiheesta: Seattlen nähtävyyksiä – Seattle Center

9. Napolin kuninkaallinen palatsi (Napoli, Italia)

Ennen Napoliin saapumistani en edes tiennyt sieltä löytyvän kuninkaallista palatsia. Pieni historian kertaus paljasti kuitenkin Napolin olleen oman kuningaskuntansa pääkaupunki 1200-1800-luvuilla. Se oli kuitenkin aina osa jotain toista kuningaskuntaa ja siksi Napolin kuninkaallista palatsia ei rakennettu hallitsijan ykköspalatsiksi, vaan jonkinlaiseksi paikalliseksi tukikohdaksi. Palatsin rakentamisen pani alulle 1600-luvulla Espanjan kuningas Filip III, joka hallitsi tuolloin myös Napolia.

Palatsi ei varsinaisesti mainosta upeaa sisäpuoltaan kadulle asti. Vain ulkoa päin rakennuksen nähdessään ei välttämättä edes tulisi mieleen kurkistaa sisäpuolelle. Ei kannata kuitenkaan antaa ulkokuoren hämätä. Palatsi kun on sisältä todella upea. Valtavasta vaaleasta portaikosta alkaen nähtävää riittää. Vieraillessamme paikalla heinäkuussa 2017 paikka oli liki autio. Samaan aikaan kanssamme palatsin suuria saleja oli kiertämässä vain kourallinen muita turisteja. Harvoin saa yhtä rauhassa etsiä mieluisia kuvakulmia. Pääsymaksukin oli liki nimellinen.

Lisää aiheesta: Napolin nähtävyyksiä – Kuninkaallinen palatsi

10. Oslon oopperatalo (Oslo, Norja)

Kävin Oslossa ensimmäisen kerran kesällä 2017. Tuolloin Oslovuonon ranta-alueiden muuttaminen satamasta osaksi kaupungin modernia keskustaa oli jo hyvässä vauhdissa. Tuntuu jotenkin hassulta ajatella, että nämä upeat alueet aivan historiallisen keskustan kupeessa olivat vielä joitain vuosia aiemmin olleet jotain ihan muuta.

Oopperatalon rakentaminen alkoi vuonna 2003 ja se otettiin käyttöön vuonna 2008. Ulkoapäin rakennus on todella mielenkiintoisen näköinen. Etenkin kalteva ramppimainen katto on todella epätyypillinen ratkaisu. Rakennus ikään kuin kutsuu kiipeämään tasolta toisella aina korkeimmalle kohdalle asti. Kauniina kesäpäivinä katolla onkin kiipeämässä paljon ihmisiä.

Rakennuksen sisäpuolellekin on yleisöllä vapaa pääsy, vaikka oopperalippua ei taskussa sattuisi olemaankaan. Sisältä löytyy kahvila, jossa voi istua ihan muina turisteina mielenkiintoisia puupintoja ihailemassa. Taloon järjestetään kesäisin myös opastettuja kierroksia useammallakin kielellä. Voin suositella kierrosta lämpimästi. Kierroksella pääsee kurkistamaan kulissien taakse ja tutustumaan niin puvustamoon kuin lavasteverstaaseenkin. Valitettavasti näissä tiloissa ei kuitenkaan ole luvallista ottaa valokuvia.

Lisää aiheesta: Oslon nähtävyyksiä – Oopperatalo


Minun lisäkseni tästä aiheesta innostui myös Unelmatrippi-blogin Jenni. Jokaisella on varmasti omat suosikkinsa, olisi kiva kuulla mitkä kymmenen rakennusta sinä valitsisit.

4 kommenttia

  1. Sonja | FIFTYFIFTY 7.5.2021 at 18:09

    Tässäkin oli kyllä todella upeita rakennuksia! Ja tykkäsin kovastu sekä Harpasta että Oslon oopperatalosta, jotka ovat tosi moderneja. Oslon oopperatalosta tuli itse asiassa vähän mieleen Oodi, joka on tosi ihana. Tuo Yangonin temppelialue näyttää suorastaan hengästyttävän upealta! Ja hienolta näyttää myös tuo Napolin linna – ei tosiaan ulkoa uskoisin, miten koreaa sisällä on. 🙂

    Vastaa
    1. Aron 8.5.2021 at 15:11

      Napoli on muutoinkin kyllä yllätysten kaupunki. Pelkästään sieltä olisi tälle listalle voinut nostaa useamman rakennuksen. Ihan samoin oli laita myös monen muut kaupungin osalta. Tällä kertaa lista nyt kuitenkin muodostui tällaiseksi.

      Mietin muuten hetken nostavani Oodin tälle listalle. Ulkoa päin Oodi ja Oslon oopperatalo eivät kovinkaan paljon muistuta toisiaan, mutta kieltämättä tuo oopperatalon sisäpuoli tuo kovasti mieleen Oodin. Helsingin moderni arkkitehtuuri ei aina ole mielestäni kovinkaan onnistunutta, mutta Oodin osalta ei ole syytä valittaa. Se tosiaan on todella ihana rakennus. Helsingissä on muutenkin melkoinen puurakennusbuumi päällä ja odotan innolla mitä kaikkea hienoa se tuokaan tullessaan.

      Vastaa
  2. Jenni / Unelmatrippi 8.5.2021 at 12:29

    Upeita rakennuksia! Olen samaa mieltä buddhalaisista temppeleistä ja olisin ehkä itsekin voinut listata Shwedagonin pagodin. Listan tekeminen oli tosiaan vaikeaa! Alhambra, joka päätyi omallekin listalleni, on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista paikoista, joissa olen käynyt. Siihen vaikuttaa itse rakennelmien lisäksi myös ympäristö. Granadassa on jotakin erityistä tunnelmaa.

    Vastaa
    1. Aron 8.5.2021 at 15:16

      Melkoinen työ oli tuon listan kanssa kyllä. En edes muista, monesko versio tämä lopullinen olikaan. Moni sittemmin pois pudonnut rakennus ehti käydä hetken listalla. Oikeastaan Notre-Dame, Angkor Wat ja Shwedagon pitivät pintansa alusta loppuun asti. Esimerkiksi sinunkin listallesi päätynyt Cordoban La Mezquita piti pitkään pintansa, mutta joutui sitten kuitenkin väistymään. Ihan hyvin sekin olisi listalle voinut jäädä, aivan mielettömän upea kun on. Helpostihan tuohon listalle olisi voinut nostaa vielä toiset kymmenen, ja enemmänkin.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aron Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *