San Franciscon kaapeliraitiotie cable car lienee kenties Golden Gaten sillan jälkeen kaupungin tunnetuin nähtävyys. Vuosien 1873 ja 1890 välillä käyttöön otetuista kaikkiaan 23 linjasta enää kolme on käytössä.

Kaapeliraitiotien merkitys kaupungin joukkoliikenteelle on vuosien saatossa vähentynyt. Toki edelleenkin kaupunkilaiset näitä käyttävät, mutta silti suurin osa raitiovaunumatkustajista on nykyään turisteja. Useat turistit haluavat erityisesti päästä sisälle viimeisinä päästäkseen roikkumaan vaunun ulkopuolella.

Los Angelesissa on tarjolla vähän kaikenlaista erikoisempaakin aktiviteettia. Esimerkiksi julkkisten taloja pääsee kyttäämään turistibussiajelulla oppaan johdolla. Jos ei kuitenkaan halua häiritä toisten kotirauhaa, voi käydä katselemassa jo tästä maailmasta poistuneiden julkkisten viimeisiä leposijoja. Hautapaikkojen koordinaatit löytyvät kätevästi netistä. Hollywood Forever Cemetery on yksi vaihtoehto tällaista toimintaa varten. Me kuitenkin piipahdimme Westwood Village Memorial Parkissa, joka on huomattavasti pienempi hautausmaa. [Edit. Kävimme seuraavalla reissulla Hollywood Forever Cemeteryssä]

Hautausmaan koko nimi kuuluu Pierce Brothers Westwood Village Memorial Park. Hautausmaa on hyvin pieni ja sitä on vähän hankala löytää. Navigaattori yritti opastaa meitä kovasti Ashton Avenuen kautta, vaikka sieltä ei pääsyä hautausmaalle olekaan. Osoitteessa Glendon Avenue 1218 on pieni opaste, jonka mukaan hautausmaalle löytää. Varsinaista parkkipaikkaa ei ole, mutta muiden esimerkkiä seuraten ajoimme suoraan hautausmaalle ja parkkeerasimme polun pieleen. Ei tullut kukaan kyselemään maksun perään eikä tarjoamaan parkkisakkoakaan.

Seattlen Kerry Park on täysin ilmainen nähtävyys ja oikein miellyttävä sellainen. Kyseessä on hyvin pieni puisto Queen Annen kaupunginosassa korkean mäen päällä. Puiston ympäristössä on asutusta, joukossa myös varsin hienoja vanhoja asuintaloja.

Kerry Parkiin ei kuitenkaan tulla yleensä katselemaan lähialueen taloja, vaan enemmänkin Seattlen keskustan siluettia. Sijainti huomattavasti keskustaa korkeammalla paikalla tarjoaa upeat näköalat. Hyvin usein esimerkiksi postikorteissa näkyvä kaupungin siluetti onkin kuvattu juuri Kerry Parkista käsin.

Seattle on kiva kaupunki. Tykästyin siihen välittömästi matkaopasta lukiessani, vaikka en etukäteen siitä tiennyt oikein mitään. Kaupungissa ei kauheasti ole sellaisia kaikkien tuntemia nähtävyyksiä, mutta sen sijaan siellä on todella lupsakka tunnelma ja kaikenlaista vähän erilaista nähtävää. Kuten nyt vaikka tämä lasitaidetta esittelevä museo Chihuly Garden and Glass.

Kyseessä on Seattle Centerissä, tuossa vuoden 1962 maailmannäyttelyn tapahtumapaikassa, sijaitseva varsin tuore (avattu 2012) museo. Museo on omistettu lasitaitelija Dale Chihulyn teoksille. Maestro itse ei ole voinut puhaltaa lasia loukkaantumisensa jälkeen vuonna 1979. Hän kuitenkin opettaa muita ja suunnittelee teoksia edelleen.

New Yorkissa ei käy koskaan aika pitkäksi. Vaikka kaupungissa olisi käynyt useita kertoja aiemmin, löytyy aina jotain uutta ihmeteltävää. Yhtenä esimerkkinä vaihtelevasta nähtävyystarjonnasta toimikoon vaikkapa tämä käytöstä poistettu lentotukialus, joka pitää nyt majaansa Hudsonjoen rantalaiturissa Manhattanin 42. kadun länsipäässä.

USS Intrepid oli tositoimissa toisessa maailmansodassa Tyynen valtameren taisteluissa sekä modernisoinnin jälkeen myös Vietnamin sodassa. Sotavuosien jälkeen alusta on käytetty USA:n avaruusohjelmassa mereen laskeutuneiden sukkuloiden poimimistehtävissä.

Kowloonin eteläkärjestä löytyvä kävelykatu Tsim Sha Tsui Promenade lienee pakollinen kohde kaikille Hongkongissa vieraileville turisteille. Tai jos ei ole, niin ainakin pitäisi olla.

Vierailimme Hongkongissa viikon ajan huhtikuussa pari vuotta sitten. Keli oli varsin sumuinen ja harmaa melkein koko vierailumme ajan. Tsim Sha Tsui Promenadelta avautuva hieno näkymä Hongkongin saaren pilvenpiirtäjiä kohti näytti sumussa varsin unenomaiselta.

Oregonin osavaltion rannikolta, vähän Florencen pikkukaupungin pohjoispuolelta, löytyy vierailun arvoinen luontokohde Darlingtonia State Natural Site. Kyseessä on pieni suojelualue, jossa kasvaa Pohjois-Amerikan länsirannikolla tavattavia lihansyöjakasveja. Tämän kasvin latinankielinen nimi on darlingtonia californica ja suomeksi nimi kääntyy kaliforniantötteröksi. Tötterökasvi on siis kyseessä. Kuka näitä nimiä oikein keksii?

Kohde on pieni, eikä siihen tutustumiseen mene kauaa aikaa. Kiireisempikin ehtii hyvin käydä näitä kasveja ihmettelemässä. Rannikon päätieltä 101 käännytään sivuun pikkutielle kohti Mercer Lake -järveä. Opasteet eivät ole huippuluokkaa, joten paikka kannattaa merkitä navigaattorin kartalle. Välittömästi päätieltä kääntymisen jälkeen on oikealla puolella tietä pieni pysäköintialue, jolta johtaa ympyrän kiertävä polku suojelualueelle.

Sadan asukkaan Masca vuorten kainalossa Teneriffan länsipuolella on kerrassaan mainio vierailukohde. Jo yksistään kylään johtava tie huimine maisemineen on matkan arvoinen. Kapea ja mutkainen tie on ehkä hieman haasteellinen ajettava, mutta maltin kanssa onnistuu tämmöiseltä perussuhariltakin ihan kelvollisesti.

Masca sijaitsee Santiago del Teiden ja Buenavista del Norten välillä kulkevan tien varrella. Ajoimme pätkän Santiago del Teidestä päin. Masca on reitillä alle kolmasosan kohdalla, mutta alkuosan mutkaisuudesta johtuen loppumatka Buenavistaan tuntui melkeinpä alkumatkaa lyhyemmältä.

Luin joskus lehdestä jostain tutkimuksesta, jossa päätelmänä todettiin, että ihminen on onnellisimmillaan kahdeksan viikkoa ennen lomaa. Muissa tutkimuksissa on päädytty toisenlaisiin aikamääriin, mutta yleensä onnellisuus on huipussaan nimenomaan ennen lomaa.

Tässä kyse lienee suunnitelmista ja odotuksista. Varsin ymmärrettävää. Kyllähän siinä väkisinkin odotuksia muodostuu ja lomakuume kohoaa, kun lomaa suunnittelee. Ja tämähän on pelkästään positiivista. Jos nyt suunnittelijayksilö on. Kuten vaikkapa minä satun olemaan.

Meidän ruokakunnassamme loma ei oikein toimi ilman poistumista kotikulmilta. Yleensä tulee poistuttua mieluummin kauemmas kuin lähemmäs. Tällä kertaa jatkamme nurinkurista ajoitusta, joka alkoi vuodenvaihteen Pariisin matkalla. Kesällähän ei koskaan mennä Aasiaan, koska siellä sataa. Paitsi että me menemme.

Meidän ensimmäinen New Yorkin matkamme tapahtui vuonna 2002. Pyrähdys oli vain kahden päivän mittainen ja siitä jäi aivan tyystin vääränlainen kuva koko paikasta. Vaikka kävelimme Manhattanin eteläkärjestä Midtowniin asti, emme silti nähneet juuri muuta kuin korkeita taloja. Niinpä korkeat talot olivat se, mitä kaupungista jäi päällimmäisenä mieleen. Tämä harhakuva oikeastaan vei kiinnostuksen paikkaa kohtaan ja meni melkein kymmenen vuotta ennen kuin palasimme paikalle yhdessä uudestaan.

Oikeastihan New York on täynnä mitä erilaisempia kaupunkiympäristöjä. Joukkoon mahtuu toki niitä korkeita taloja, jotka ovat pieninä määrinä oikein kivoja nekin. Osa pilvenpiirtäjistä on oikeasti todella upeita, kun vähän tarkemmin katsoo.